aen me
syoetiinkin."

"Minae muistan, aeiti. Isae kiikutteli minua jalalla, otti sitten
polvilleen istumaan ja pyyhki parrallaan minun poskiani. Isaellae oli
suuri musta parta. Ja minae muistan, kun isae nauroi, kun minua parta
kutkutti. Te seisoitte, aeiti, uunin edessae ja ammensitte padasta valkeaa
puuroa, riisiryynipuuroa. Silloin oli ilta."

"Se oli jouluaatonilta. Ainoa joulu, jonka me yhdessae saimme viettaeae
isaen kanssa. Seuraavana kesaenae laehti isae merelle ja kuoli Leverissae."

Leski muisti tuon joulun tarkkaan, kuin eilisen paeivaen, niin monta
vuotta kuin siitae olikin. Ja mieluiselta tuntui muistella. Oikein
halulla antoi haen muistonsa valaista noita ajan haemaeraeaen kadonneita
onnen aikoja. Ei ne ennen niin selvinae ja rakkaina ilmaantuneetkaan kuin
nyt, kun oli toinenkin, joka muisteli.

"Tulevaan jouluun kun eletaeaen, niin keitetaeaen riisiryynipuuroa", sanoi
aeiti, nyt ymmaertaeen miksi Elsa sitae halusi.

Vaan Elsa tahtoi ettae keitettaeisiin heti, kun haen nauhoistaan rahaa saa.

Aeiti kun lopetti kankaansa, niin ei Elsakaan malttanut enempaeae kutoa
nauhaa, ja johan sitae mielestaeaen olikin koko joukko ja tarpeeksi
monenlaisia.

Tyytyvaeisenae vyyhti haen nauhoja lastoille, laehteaekseen niitae kaupalle.
Aeiti puheli vilkkaasti, vaan Elsa tuskin kuunteli puoliakaan, ajatteli
vain saaliitaan. Nikkilaen emaentae oli kiitellyt nauhoja kauniiksi ja
Jaentin emaentae. Kyllae kai herrasvaeki sitten osti ja maksoi niistae paljon.
Ei haen tiennyt itse hintaa maeaeraetae.

"Niin paljon kuin annetaan", sanoi haen Nikkilaen emaennaelle, kun taemae
kysyi, paljonko kyynaerae maksaa.

Kiirein askelin ja hyvaessae toivossa astui Elsa kaupungille. Haen ei
tuntenut siellae juuri muita kuin Montinin. Sinne haen ei viitsinyt mennae,
vaan paeaetti kaeydae muissa taloissa, missae sattui. Komeimpia haen kuitenkin
katseli.

Ensimmaeisessae talossa, johon haen yritti, makasi suuri koira kartanolla
kyoekin rappusien edessae. Ja kun Elsa laeheni, katsoi se syrjaesilmaellae ja
murisi aivan kuin olisi sanonut: elae tule. Ja kun Elsa vain pyrki
edelleen, niin nousi koira pystoeoen, kaevellae voenki Elsaa kohti, nuuski
tulokasta ja meni taas paikoilleen, kiertyi makuulleen ja murisi.
Tarkoitti kai: ei pidae tulla, parasta kuin hyvaellae menet pois.

Elsa seisoi neuvotonna hetkisen, vaan kun koira yhae katseli haentae
vakaisin silmin, pyoerti haen takaisin ja koira nousi ja saattoi haenet
muristen portille. To