n tarkalla korvalla oli
kuunnellut Vimparin puhetta.

"Emaentae uskoo, ettae Nikkilae vielae laivoja veistaeae, ennen kuin kuolee?"
arveli Vimpari ja katsoi syrjaesilmaellae Nikkilaeae.

"Melkein se semmoisia hoepisee meidaen aeiti", arveli Nikkilae.

Emaentae aikoi sanoa: ei se ole mahdoton asia ja Kaikkivaltiaan voimalle
se on vaehaeinen, vaan asetti kuitenkin sanansa sananlaskun muotoon:

"Toivotaan vetten takaa, ei toivota Tuonelasta."

"Niinpae niin", myoensi Vimparikin vakavana. Ja hetken mietittyaeaen lisaesi:
"Mikaes se olisi mahdoton asia parata sinun niin paljon, ettae taessae
kotosalla kykenisit kapertelemaan toeiksesi."

Nikkilae ei puhunut mitaeaen, kaeaentyi ulos katsomaan. Ja Vimpari jonkun
hetken peraestae hyvaesteli ja laehti.

Elsa oli laittanut koulunsa kaeymaeaen. Uunin eteen asetetuilla tuoleilla,
loimoavan tulen aeaeressae istuivat lapset ja vuoroon lukivat, kun ei ollut
kuin yksi kirja.

Nuorempi oli jo suorittanut tehtaevaensae ja sillae aikaa kun vanhempi luki,
katseli haen raeiskivaeae ja paukkuvaa tulta uunissa sekae sitae kyllikseen
katsottuaan silmaeili ympaeri huonetta, kunnes keksi kartanoikkunan alla
olevalla kaapin paeaellae korkean leipaepinkan, johon kiintyi halukas
katseensa.

"Yksi, kaksi, kolme, seitsemaen, viisi", luki poika leipiae ja viittaili
niitae ja supatti ja pikimaeltaeaen silmaesi aina Nikkilaeae tai emaentaeae.

"An-na meil-le tae-nae paei-vae-nae mei-daen jo-ka-paei-vaei-nen lei-paem-me",
luki toinen innolla ja toimessa.

Nuorempi pillahti itkuun aivan kuin olisi tulinen poukka lentaenyt
paljaille saeaerille kaerventaemaeaen ihan sietaemaettoemaesti.

"Mikae sinulla?" joutui emaentaekin siihen. "Polttiko poukka?"

Poika itki taeyttae kurkkua, kasvot toisen kaeden peitossa ja toisella
viittaili kartanonpuoleiseen ikkunaan.

"Mikae siellae?" kyseli Nikkilaen emaentae ja jo uskoi ettae poika _naekee_.
"Moerkoe vai enkelikoe?--Jeesus siunaa!" Ja emaentae silmaesi Nikkilaeae, ettae
eihaen sitae ole vain tultu noutamaan.

"Anna sille leipaeae, sitae se itkee", sanoi Nikkilae, joka oli seurannut
pojan liikkeitae ja hommista naehnyt haenen ajatuksiaan.

Emaentae joudutti pojalle palan kaeteen ja poika heti tyyntyi. Mutta
vanhempi katseli saanutta, leuka alkoi taeristae, suupielet mutruilla ja
viimein pyrki esiin aeaeni, joka pidaetettynae turskahteli nenaen kautta ja
kuulosti niin omituiselta, ettae Nikkilaeae nauratti. Mutta emaentae kerkesi
toimittaa leipaepa