tiin ja lopuksi kaeski piian kahvit antaa minulle."

"Niinhaen se on."

"Ja niin se on. Kyllae se on ... minae kun mainitsin vain, ettae jos sopisi
nyt antaa rahaa minulle, ettae saisin samalla matkalla ostaa puita ja
leipiae, niin heti kernaasti siihen suostui ja antoi.--Ja kun minae
sanoin, ettae ei ole meillae heiniae ollenkaan enaeae ja ettae jos ei naein
pahalla saeaellae tahdota tulla lehmaeae hakemaan, niin minae vaikka vien
samalla heiniae, jos niin rouva tahtoo. Vaan rouva sanoi, ettae pannaan
hakemaan sitae heti, kaeaeritaeaen peitteillae lehmae, niin kyllae se tarkenee.
Paeaesee lehmae heti kotiinsa, toisten pariin, sanoi rouva. Niin siitae minae
kuulin heti, ettae se on elaeimellekin hellae."

"No toittehan te heiniae?"

"Toin minae vaehaen, ostin omilla rahoillani raukalle pureksia
odottaessaan."

"Eikoes se pian poikisi Heluna?" kysyi Viion leski, kun jonkun aikaa
olivat olleet aeaeneti.

"No jouluksi."

"Eipaes kauan olisi enaeae."

"Eihaen sitae olisi. Sentaehden sitae saeaeli oli menettaeae vaan kun ei
mitenkaeaen sovi pitaeae. Velalla on pitaenyt jo heiniae ostaa, ja tuli taessae
nyt tarpeet niin tiukat", selitti emaentae. "Mutta sillae rahalla, minkae
nyt saimme, elaemme kotvan ja tottapahan Jumala sitten taas neuvot pitaeae,
haenellae on monta neuvoa", sanoi emaentae lopuksi hyvin tyytyvaeisenae ja
katseli Viioskaa sitten kallella paein ja vakavana aivan kuin ettae: eikoe
niin?

Viion leski ei vastannut mitaeaen.

Pitkae aeaenettoemyys syntyi. Nikkilaen emaennaellaekaeaen ei ollut enaeae mitaeaen
erityistae sanottavaa ja haen palautui uudelleen muistelemaan, miten
lehmaen kauppa kaevi.

Viion leski oli keskeyttaenyt tyoensae ja kaeaentyi katselemaan ulos, tuttua
tuulenviiriae, joka kovassa tuulessakin pysyi samassa suunnassa ja
viittasi yhae sinnepaein, jonne uskollisesti oli viitannut ties kuinka
monta vuotta--ehkae siitae saakka, kun Nikkilae oli tyoehoen kykenemaettoemaeksi
tullut. Viirin varsi huojui, notkui ja vaeliin kumartui syvaeaen, vaan
viiri tiukasti vastusti tuulta. Viion lesken ajatukset kaevivaet samaan
suuntaan kuin ennenkin Nikkilaeisten kohtaloa ajatellessaan.

Koeyhaein huutokaupassa haen naeki heidaet aina lopuksi, vaikka ei tahtonut
sitae uskoa. Ehkaepae Jumala neuvoa pitaeae ja pelastaa nuo vanhat raukat
siitae kurjuudesta, oli haen ajatellut. Vaan mitaeaen neuvoa siihen suuntaan
ei ollut naekynyt. Puute oli kaeynyt vain tuntuvammaksi ja nythaen olivat
oikein pitka