menisin sieltae kysymaeaen.--Ettekoeoen ala heti hommata
muuttoa, sillae kyllae sinne saa jo muuttaa. Viion Elsa toimitti puita
sinne ja rupesi laemmittaemaeaen ja Mari jaei haenelle kumppaniksi. Hyvin
toimessa olivat tytoet", selitti Sanna.

Vimparin vaimo itki. "Jumala heitae siunatkoon hyviae ihmisiae. Jumala
Siunatkoon ...", lausui haen vaehae vaeliae. "Jumala on antanut minulle
enemmaen kuin olisi uskaltanut pyytaeaekaeaen. Kiitetty ole hyvae Jumala!" ja
haen tyrskyi itkien.

"No ... voi ... elae nyt ...", tyynnytteli miehensae.

Lapset keraeaentyivaet aeidin saengyn aeaereen ja suurin silmin katselivat
vuoroin kutakin, niin vierasta kuin vanhempiaan. Mitaeaen haetaeae kun eivaet
huomanneet, pysyivaet he itkutta.

"Kiittaekaeae Jumalaa, lapseni. Haen on meille hyvyyttaensae osoittanut
taaskin. Hyvaet ihmiset ovat meille antaneet asunnon, me paeaesemme uuteen
asuntoon", selitti haen lapsilleen. "Kiittaekaeae Sannallekin."

Lapsissa tuli iloista liikettae, vaan he pidaettivaet riemunsa osoitukset
muistaen sunnuntaipaeivaen hiljaisuutta. Toisiaan katselivat kysyvaeisesti,
kun eivaet tienneet, miten sitae Jumalaa piti kiittaeae, ja se jaei
tekemaettae. Kristiina arveli vaehaen aikaa, meni sitten Ojanniemen Sannan
luo ja niiasi, aivan kuin herrasvaeellekin, kun ne kaeydessaeaen jotakin
antoivat. Sitten meni Ville ja muut pienemmaet pojat pakkautuivat haenen
jaeljestaeaen ja niiasivat. Sanna syleili pienempiae hellaesti.

Ori hirnaisi liiterissae.

"Joo, joo", sanoi Vimpari. "Kyllae kuullaan. Vaan odotahan, ettae kirkon
aika ohi menee."

Kun vieras oli mennyt, rauhoituttiin taas tallissa. Lapset olivat
uteliaita kyselemaeaen, asettuivat kuitenkin mitaeaen kysymaettae joukossa
istumaan ja keskenaeaen puhelivat uudesta asunnosta.

Vaimokin oli tyyntynyt ja iloisena huojutteli vasua. Vimpari istui arkun
kannella ja katsoi ulos.

Taivaalla kuljeksi valkoisia pilven hattaroita, hiljalleen vetaeytyivaet
idaen taivaalle, palailivat kylvoeretkiltaeaen. Kadulta kuului kulkusten
helinae ja ilmassa tuon tuostakin parvessa lentelevaein lintujen siipien
suhina ja sirityksiae. Paeivae paistoi laempoeisesti, sen paisteessa loisti
kirkkaana maa ja taivas.

Nyt tuntui Vimparistakin talvi mieluiselle. Tuntui puhtaalle ja
raikkaalle ja niinkuin jotakin uutta olisi tulossa. Oli kuin uusi elaemae
olisi alkanut.

Vaimo viittasi haentae luokseen ja kuiskasi:

"Minun onneni olisi ylenmaeaeraeinen, jos saisin naehdae Aapon."

"