n peraestae syvae huokaus ja silmiin norahti vedet.

Emaentae etunojassa puski edelleen askel askeleelta, jotka olivat lyhyviae.
Tuuli pieksi huivin lievettae niskassa ja kiersi hameet tiukalle saeaerien
ympaeri. Niihin haen vaeliin sotkeutui ja vaeliin horjahti tasapainosta
pehmeaen pohjan pettaeessae, niin ettae kaedet piti varalla pitaeae, ettei
suistuisi suulleen hankeen ja tuon tuosta haen kinokseen kaemmertyikin
kyynaervarsia myoeten. Niin taivalta tehden kulki haen ohi ikkunan ja
kelkka jaeljessae aika ajoin nytkaehteli eteenpaein, vuoroin enemmaen vuoroin
vaehemmaen, kyntaeen hankeen syvaet jaelet, siitae naeytti niin vastahakoiselta
kulku.

"Noin se on Kaisa raukka pitkaet ajat saanut vetaeae retuuttaa minua hylkyae
kelkankarilasta jaeljessaeaen umpitietae pitkin matkaa", lausui Nikkilae
katsellessaan kelkkaa, joka nytkaehteli vaehitellen naekyvistae, ja jaei
mietteissaeaen tuijottamaan kelkan kynnoeksiae ja vetaejaen polkemia jaelkiae,
joissa tuuli lunta pyoeritteli ja umpeen niitae ajoi, aivan kuin
vihoissaan hangen pahnaamisesta.

Mutta emaentae oli kelkkoineen toimessa.

"Naein me taessae mennaeaen, ihan kuin ei mitaeaen", supatti haen.

Vaan vaesytti taas niin, ettae piti vielae siinae portille paeaesemaessae
levaehtaeae.

"Hun, huh. No eihaen taessae ole kuin taemae nikara. Kyllaepae siinae olikin
kinosta. Tuota toista puolta olisi paeaessyt paremmin. No paeaestyhaen on
taestaekin, eikae taessae ole kuin taemae nikara."

Ja niin alkoi haen taas taapostaa, hiljalleen hinausi portille, jossa ei
enaeae kinosta ollut niin vaivaksi asti.

"Odota vaehaen, Heluna", jupisi haen, kun kuuli lehmaensae ammuvan. "Taeaeltae
saat vaehaen aluksi, ja heti sinua tullaan noutamaan", sanoi haen aivan kun
hyvitellen.

Portaitten paeaehaen kelkan saatuaan otti haen heinaetukon kainaloonsa ja
juoksunkynttae meni navettaan.

"Heluna kultani, oma aemmaesi", puheli haen jo navetan ovia avatessaan.

Lehmae vastaukseksi roenkaesi pitkaen aeaenen, naelkaensae pituisen, joka ei
suinkaan ollutkaan lyhyt. Eilen puolenpaeivaen aikaan olivat heinaet
loppuneet ja iltaseksi oli saanut muutaman oljenkorren.

"Taessae on aemmaelleni, omalle kullalleni", hyvitteli emaentae antaessaan
heiniae ja kaulasta pidellen puhutteli vielae omaa kultaansa, joka
halukkaasti purra rauskutteli heiniae.

"Kohta aemmae paeaesee paremmille ruuille", lohdutteli haen lopuksi sitae.

Navetasta palatessaan taas juosta hyntyytti, sieppasi leipaekimpu