kun se
vaehaen kuulua alkoi ja koveni kovenemistaan, kunnes taas heikkeni,
himmeni ja kuoli.

Vaan tiukkaa aeaentae ne pitivaet, jotka olivat aeaentae pitaemaessae. Ne oli vain
yhdet, joilla oli vielae kai hirveaen paljon hommaa, vaan niillae mahtoi
ollakin kauhean paljon.

Vaekijoukot olivat kadonneet kokonaan paeivaen sammuessa, sillae makasiinien
ja keittioeitten ovet olivat siihen sulkeutuneet: keskikaupunkilaisten
laehimmaeisenrakkaus oli tyydytetty ja aika oli pian alkaa osoittaa
rakkautta omaisilleen ja ystaevilleen sekae omalle itselleen.

Kotona oltiin siis Vaaralla joka talossa, jos ei sieltae tai taeaeltae ollut
vielae joku pienillae ostoksilla. Ja joulu tuli taenne niinkuin muuallekin,
aaton ilta astui sisaeaen.

Lasten oli lysti, koeyhimpienkin, sillae aina joku murunen jouluiloa
pirahti pieneenkin majaan. Paljonkos sitae koeyhaen lapsi tarvitsi
riemukseenkin asti. Jos ei muuta ollut, niin olihan odottaa aikaa,
jolloin joulu sytytettiin keskikaupungilla ja jota laehteae katsomaan.
Vaan monessa talossa toki Vaarallakin oli tulella joulupuuro, oikein
riisiryynipuuro. Ja missae sitae sen kertansa vuodessa keitettiin, tuntui
olevan oikea joulu. Vaikka ei se silti lasten mielestae ollut niin oikea,
ettei keskikaupungilla olisi oikeampi ollut, sillae sen he myoensivaet
kaeydessaeaen toistensa luona puhelemassa joulusta.

Latun Liisan mieli vaeittaemaeaen, ettae heillae on oikea joulu, aivan oikea,
ettei missaeaen oikeampi. Siihen toiset panivat jyrkaesti vastaan:

"Ohoh!"

Keskikaupungilla, jossa oli joulukuusetkin!

"Onpa meillaekin", selitti Liisa.

"Tyhjae kuusi."

"Eipaeaen. siinae on kynttilae ja kaksi piparkakkua."

"Niin, vaan keskikaupungilla on kuusissa omenia joka oksassa ja paljon
nisua ja kynttiloeitae ja koreita papereita."

"Elaes kelposia kuin papereita, niitae saa apteekin tunkiolta jos kuinka
paljon", vaeitti Liisa, ja tuntui kuin haen olisi voitolla.

"Vaan eipae teillae kaey joulupukki."

"Kaeypipaeaen, on jo kaeynyt."

Puolen paeivaen aikana oli Liisa nakannut itselleen syksyllae tehdyt
ruojukset, jotka jo olivat paikoissa, aeidille sakset, jotka olivat
olleet viikkokauden kateissa ja etsitty mahdottomat paikat ja ihmetelty,
ettae minne piti niitten kadota, sekae isaelle kintaat, jotka niinikaeaen
olivat kadonneet eineen aikana. Vaan Liisa ei selittaenyt toisille
lapsille niin juurtajaksain, katseli vain toisia, ettae mitaes nyt
sanotte. Toisilla ei ollutkaan juuri muuta sa