niit sinertaevaet liekit leikkivaet,
leikkivaet--pian sammuakseen. Ikaevae naehdae!

Oli niin hiljaista tuvassa, ettae kuului aivan selvaeaen kun hiilet
poksahtelivat. Tuntui kuin olisi aina silloin kuullut kuolon kamppausta
taistelevan viimeinen huokaus. Hiki nousi Nikkilaen kasvoille. Haen
siirtyi ulommaksi uunista.

Hiillos kuorettui harmaalle karrelle, joka tummeni tummenemistaan, ja
hiilet siellae taeaellae mustuivat. Muutamin paikoin oli vielae aukko, josta
hiilien hehku punotti, vaan niihinkin kutoi jo harmajaa karsikuorta.

"Mikae se olikaan sen teurastajan nimi?" kysyi emaentae yht'aekkiae.

"No Rahikainen", vastasi Nikkilae yrmynae.

"Kyllae se oli somaa, ettae piti sen Pirilaen Fiinan sattua siihen", puhui
emaentae itsekseen ja hymyssae suu ja silmaet raepaettivaet.

Mustana oli hiillos uunin ammottavassa kidassa, ja Nikkilae nousi ja
heittaeytyi vuoteelleen, katseessa kylmae vaelinpitaemaettoemyys, kylmempi
kuin ennen. Auenneeseen reikaeaen teki riittaa.

11

Vaaralta oli vaellettu keskikaupungille, jossa oli liikettae. Rikkaat ja
rikkaitten piiatkin ajelivat hevosilla, koeyhaet taas jalkaisin kulkivat,
ja kiire naeytti kaikilla olevan. Oli joulukiire, sillae nyt oli joulun
aatto ja aaton aamunahan sitae on hommaa: rikkailla vielae hirveaen paljon
hankittavaa, koeyhillae kaikkensa.

Suurissa laumoissa kulkivat koeyhaet katuja, millae vasu, millae kannu,
pussi tai muu riepu kaedessae, muutamilla kaikki naemae varustukset.
Touhussa kulkivat paikasta toiseen, talosta taloon, kadulta toiselle,
niinkuin lintulaumat syksyllae lentelevaet puusta puuhun, puistosta
toiseen etsien marjaisinta puuta.

Ne olivat entuudestaan tietyt talot, joista jaettiin. Vaan ei vuosi
muutoksitta mene, niinpae aina toiseksi jouluksi on joku vanhoista
laehteistae kerrassaan kuivunut ja joku uusi suoni puhjennut vuotamaan:
jonkun rikkaan makasiinit sulkeutuneet, toisen avautuneet. Ja sentaehden
nytkin oli avut etsimisessae ja tuli turhanpaeiten naeyttaeydytyksi toisissa
paikoin, joista kiireellae piti takaisin palata ja rientaeae toiseen
tunnettuun taloon, josta ei kuitenkaan ollut taattua saalis, olihan vain
hyvaen toivon takana ja mennessae piti siis pistaeytyae yhden ja toisen
pohatan kartanolla katsomassa, olisiko siellae armeliaisuus ja hyvae tahto
naekymaessae.

Naein kulki joukko hajallaan, kunnes loeytyi hyvae talo, johon sitten
keraeytyi kokoon kuin lintuparvi urpipuuhun. Tai jos tuli joku vastaan,
joka jo t