ummastelevat, kun ei lopu mikaeaen,
vaikka kuinka paljon antaisi.

Taestae he keskustelivat toimessa Marin kanssa, kun varhain vielae
haemaertaeissae laehtivaet avuille. Naein varhain laehtivaet he sen vuoksi, ettae
ei tarvitsisi muitten sitten mennaekaeaen keskikaupungille, eikaehaen kukaan
sitten heiltae huolisikaan, kun olisivat jo muualta jo saaneet. Niin,
eikae tiennyt jos joillakuilla muilla tytoeillae oli sama aie kuin heillae,
jos joku muukin tiesi tuosta Marin kertomasta tytoestae.

Muut olivat jo ehtineet palata jouluavuilta, kun Elsa ja Mari astelivat
Vaaralle paein. He itkivaet molemmat, varsinkin Elsa. Yhteiseen paeaetoekseen
olivat he siitae tulleet, ettae ovat jotakin syntiae tehneet, kun Jumala ei
antanutkaan mitaeaen. Vaan Mari intti, ettei haen ole tehnyt mitaeaen, haen
oli aivan varma siitae, jonka taehden Elsa uskoi, ettae syy oli haenen, ja
sitae haen itki.

Mitaehaen syntiae haen oli tehnyt?

"Et ole uskonut rukoillessasi?"

"Uskoin minae."

"Olet ollut tottelematon aeidillesi?"

"En ole nyt ollut, joskus ennen olen ollut, vaan aina olen rukoillut sen
anteeksi."

Ei Marikaan voinut saada selville, mitae syntiae Elsa oli tehnyt, vaan
jotakin haen oli tehnyt, se vain varma oli, ja sen uskoi Elsakin.

Marista erottuaan asteli haen hiljalleen kotia paein ja mietti, mieli
katkerana. Selvaeae ei haen voinut synnistaeaen saada. Mutta jos aeiti tiesi,
kun haen sille kertoo. Varmaan aeiti tietaeaekin.

Se ajatus huojensi vaehaen mieltae, vaikka vielae pelottikin, ettae jos on
tehnyt kukaties suuren synnin. Ja rauhattomana kiirein askelin laehti haen
kotia.

"Missae sinae lapsi kulta olet koko paeivaen ollut? Et ole syoenyt einettae et
puolista. Riisiryynitkin ovat vielae noutamatta ja puuro pitaeisi olla
kohta tulella."

Olikohan riisiryynipuuro syntiae?... Se on syntiae... Ne pakanarouvathan
kesaellae sanoivat...

"Aeiti, eikoe riisiryynipuuro ole syntiae?"

Elsa teki sen kysymyksen melkein itkuaeaenellae ja haetaeilevaesti.

Aeiti naurahti, katsoi pitkaestaeaen Elsaa ja muuttui vaehitellen vakavan
naekoeiseksi.

Elsa tuli vakuutetuksi, ettae syntiae se on, vaan aeiti ei ole sitae
huomannut. Haen selitti, ettae he Marin kanssa, vaikka olivat rukoilleet
Jumalaa, eivaet olleet saaneet ollenkaan jouluapua. He olivat jotakin
syntistae ajatelleet tahi tehneet.

Aeiti kuunteli miettivaeisenae.

"Ei keitetae, aeiti", kielsi Elsa varoittelevasti ja paeaettaevaesti.
"Annetaan raha Marin aeid