kodan
peraessae mielihyvissaeaen, kun syksy haenelle alaa valmisti.

Ihmiset haentae odottivat paeaestaekseen synkaestae syksystae, ja johon olikin
aika haenen vallalle paeaestae. Varhain oli kevaet, kesaekullan poika, haenet
karkoittanut ja kesae niin ylpeae ollut, ettei Jaakon paeivillekaeaen haentae
kutsunut makustelemaan maamiehen viljaa. Pimentolan pirtissae oli
yhtaemittaa olla saanut paeaesemaettae kaeymaeaen edes hetteillae ja soilla. Ja
niin kauan oli sitten vielae kesae viipynyt, ruvennut toistamiseen
kukittamaan mansikoita ja pihlajia. Mutta nytpae oli sen valta loppunut,
kun syksy syoentyi. Ja nyt oli syksykin haenen mielestaeaen tarpeekseen
mellastanut, ja haenen vuoronsa tullut. Haen laehetti pohjatuulen maita
kylmaeaemaeaen.

Eikae se tarvinnutkaan pohjatuuli, hyydelmoeinen, kuin yhden yoen seudun,
kun maa jo kovana kappasi ja laetaekoet kaikki riittaan pani.

"Talvi tulee", sanottiin, ja siihen vastattiin:

"Jo tuon on aika tullakin."

Kylmi yoen, kylmi toisenkin. Mutta kun sitten aamulla ihmiset yloes
nousivat ja ikkunasta katsoivat, sanoivat:

"Ka talvi!"

Ja aeaenessae, millae se sanottiin, oli kuin: terve tuloa!

"Ka talvi!" lausui Vimparikin tallista ulos pistaeytyessaeaen, ja haenenkin
aeaenessaeaen oli samaa suosiollista sointua kuin muittenkin, vaan suu ei
mennyt hymyyn eikae silmaet kirkastuneet niinkuin muilla.

Se oli sunnuntai.

Ja kaunis paeivae tuli silloin. Aurinko kohosi heleaensiniselle taivaalle
ja kirkasti heleaeksi ja kimaltelevaksi valkoisen lumivaipan maassa ja
rakennusten katoilla ja puitten oksilla leyhkeaet lumilevaet, joita ne
olivat koonneet alastomuutensa peitteeksi.

Lauhkeuttakin paeivyt kulta levitti ilmaan, ja missae se tuulen hengen
kaeyttaemaettoemaelle paikalle paistoi, tuntui siinae leppoisa laemmin.

Talliin, jossa Vimparit asuivat, koottiin laempimiksi paeivaekullan
paistetta, mikae remolleen avatusta ovesta mahtui. Ja perhe vietti siellae
ensimmaeistae talvista sunnuntaipaeivaeae.

Muutamassa pilttuussa, jonne aurinko sopi parhaiten paistamaan, istuivat
lapset ryysyihin kaeaerittyinae yhdessae joukossa, paeae paeaessae kiinni, ja
katselivat jo moneen kertaan katseltua Luonnon kirjaa. Ja vuorotellen
lukivat siitae lukua taitavat, hiljaa supattaen, sillae heitae oli
sunnuntaina opetettu olemaan siivolla. Iloisen naekoeisiae olivat, ja
kesaeisen auringon ruskeaksi paahtamat posket ja kaedet paistoivat
punaisina ja puhtaina, sillae isae oli pienempiae it