ei aluksi ajatellut tyttoejen nimiae, sillae haen katseli kahta niistae,
jotka olivat sievaen naekoeisiae. Toinen, suurempi, oli hyvin puettu,
pienempi huonossa puvussa, saaliin kaeaerittynae, vaan se oli sievempi kuin
tuo toinen, se oli kaunis. Suuret siniset silmaet, pyoereaet, saeaennoelliset
kasvot, kehittymaettoemaet vielae, vaan lapselle erittaein kauniit. Ja nuo
silmaet jo yksin.

"Kenen sinae sanoitkaan?"

"Viion Elsa, Ojanniemen Mari, Laemsaen Liina ja Kerin Fiina."

"Niin, vaan nuo kaksi: tuo jolla on sievae puku, ja tuo kaunis?"

"Viion Elsa", vastasi Abe heti sitae yhtae, vaan sitae kaunista haen
tapaili, ne kun haenen naehtensae olivat yhtae kauniita kaikki, kun olivat
yhtae tuttuja, ja vasta muitten taedin merkkien mukaan sai haen erotetuksi
Ojanniemen Marin joukosta.

Tytoet kulkivat laehelle joukkoa ja jaeivaet siinae seisomaan, Elsa ja Mari
kynkitysten, ja katselivat toimettomina ympaerilleen.

Rouvan mielessae oli heti tytoet naehtyaeaen, nuo molemmat sievaet, tullut
ajatus, ettae niille raukoille pitaeisi antaa. Haen ajatteli panna Aben
sanomaan jakajalle, ettae noille tytoeille ensin antaa, ja vaikka Aben
itsensae kaeskeae viedae tytoet laehelle ja omasta kaedestaeaen antaa heille
hernevellillae taeytetyt kannut. Haen oli kerennyt jo ajatella, ettae se
olisi niin kaunista ja haenen hauska naehdae taeaeltae ja Abesta itsestaeaen
hauskaa. Ja sitae ajatusta haen kypsytteli yhae mielessaeaen katsellessaan
noita sieviae tyttoejae. Vaan haentae alkoi vaehaen epaeilyttaeae tuo tyttoe, joka
oli sievaesti puettu, ettae eihaen se ollut vain jonkun varakkaamman, kun
se oli niin sievaesti puettu. Laehettivaethaen ne varakkaatkin lapsiaan
avuille.

Ne olivat semmoisia alhaisessa kansassa...

"Viion Elsa", muisteli haen aeaeneen.

"Niin", vastasi Abe, luullen ettae taeti haeneltae kysyi.

"Taeti, saanko minae mennae noille tytoeille noutamaan hernettae?" kysyi haen
innoissaan ja oli jo ajatellut miten haen tunkeutuisi vaekijoukon jaloissa
ja toisi vuoroon kullekin tytoelle ja miten tytoet hyvillaeaen nauraisivat
haenelle, kun haen toisi, ja miten nuo muut ihmiset haukkuisivat ja
toeykkisivaet haentae.

Vaan taeti muisteli Viion Elsaa ja saikin mieleensae jotakin, josta ei
kuitenkaan sen selvempaeae saanut kuin pimeaessae kaeteen saadusta oudosta
esineestae, jota tunnustelee ja tunnustelee.

"Onko sillae isaeae?"

"Ei, sen isae on Leverissae kuollut."

"Leverissae?"

"Niin."

"Liverbuul se on,