kae leipaeae hituakaan perheelle.

Paeae painui taas alemmaksi, jaeykkae, eloton katse silmissae tuijotti haen
kuollutta sittipoerroeae, joka selaellaeaen keuvotti lattialla kynnyksen alla.

"Eihaen sitae tiedae, mitae neuvoja Jumala meidaen hyvaeksemme pitaeae. On kai
haenellae meidaenkin varalle hyvyyttae", sanoi vaimo naehdessaeaen miehensae
vaipuvan synkkaenae mietteisiinsae. "Eipae tiedae, jos kohtaisi joku onni
meitae, niinkuin Amruakin."

"Eipae kyllae tiedae", sanoi Vimpari kohoten suoraan istualleen ja
kartanolle katseltuaan jonkun aikaa sanoi: "Eipae ole se Aappo kaeynyt
meitae katsomassa."

"Ei ole kaeynyt. Somaa on kun se ei ole kertaakaan sen jaelkeen kaeynyt
kuin silloin uusissa vaatteissaan. Luulisipa sen kaeyvaen nyt, kun tietaeisi
ettae on uusi veikko haenellae, tulisi sitae katsomaan. Aappohan aina oli
mielissaeaen, kun sai veikon tai sisaren. Mutta se ei tiedae."

"Mistaepae se sen tietaeae. Mutta mikae se lienee ollut siinae, kun se piika
silpasi avaimen kyoekin oven suulta juuri kun minae sinne yritin. Portilla
tulin ja naein nurkan takaa kaeden, joka avainta tavoitteli ja sen pois
riuhtaisi."

"Olisiko pelaennyt sinua joksikin juopoksi?"

"Rouva katsoa muristeli ikkunasta varjostimen takaa, kun minae siinae
kartanolla toellistelin."

"Se ei ole sinua tuntenut, vaan luullut joksikin roetkaeleeksi, ne ovat
niin pelkureita herrasvaeki."

Niin siinae tuumittiin, vaan lapsijoukossa oli alkanut levoton liike heti
kun kuulivat Aaposta mainittavan. Sen olivat vanhemmat jo monta kertaa
kokeneet, ettei Aaposta siedae heidaen kuullen puhua, sillae silloin alkaa
itku ja mangunta. Vaan eivaet aina muistaneet varoa. Ja nytkin pidaetti
suurempaa aeaentae puhkeamasta lasten tottumus sunnuntaipaeivaen
hiljaisuutteen. Muuan pienempiae vetaeytyi kuitenkin aeidin luo ja kaeaerien
kaetensae aeidin kaulaan ja tukkien paeaetaeaen aeidin paeaen alle rupesi
nyyhkimaeaen koettaen raukka pidaettaeae itkuaan. Toisilla leuka vaerisi ja
silmaet kosteina katselivat vuoroin isaeae, vuoroin aeitiae pyytaevin katsein.

Isae ymmaersi yhtae hyvin kuin aeitikin lasten mielen ja katsoi kysyvaesti
vaimoansa silmiin.

"Anna, isae raukoille."

Vimpari avasi arkun, josta otti puolipaksun leivaen puolikkaan. Eilen oli
Ojanniemen Sanna tuonut leivaen ja vaehaen keittoa sairaalle. Keiton oli
aeiti syoenyt antaen kuitenkin kullekin lusikallisen maistiksi, leivaestae
oli puoli jaettu lapsille. Vimpari ei ollut itse jumalanjyvaeae s