kaikkea paeivaekaudet.
Kun oli kerran alkuun paeaessyt, niin jatkui se aivan haenen tietaemaettaeaen.
Vaehitellen sai Elsa sen kaesityksen, ettae parempi isae oli kuin Mikko,
paras kaikista ihmisistae.

Yhae uusia ja uusia asioita oli aeidillae kertoa. Ja usein haen hyvaeili
Elsaa, useammin kuin ennen ja hellemmaesti. Naein aeiti muuttui haenestae
tutummaksi ja armaammaksi sen mukaan kuin kuva isaestaekin selveni. Mutta
ei aeiti yksinaeaen tullut tutummaksi ja mieluisammaksi, vaan pienessae
kamarissa kaikki esineet, sillae niistae oli aeidillae mainitsemista isaestae
kertoessaan.

Isaen valokuva, joka oli seinaellae skailettikellon alla, ei enaeae ollut
litteae kuva, vaan naeytti kuin se olisi vaelistae silmiaeaenkin raepaeyttaenyt,
vaelistae naurahtanut ja vaelistae oli se senkin naekoeinen, kuin olisi
sanonut niin ja niin. Kello, jonka isae oli mereltae tuonut, naksutti eri
lailla kuin ennen, niin mukavasti. Aivan selvaeaen erotti, ettae se panee:

"Isae laulaa lapsellensa,
sirkuttelee sievaellensae,
hyvaellensae hyraeileepi,
pilpattaapi pienellensae",

niinkuin isae oli Elsaa tuuditellessaan laulanut. Tai:

"Tilu tilu talla,
taivahan alla
ei ole toista
Elsani moista."

Niin oli isae rallatellut Elsan kanssa tanssiessaan ja meiskatessaan. Ja
kun kuunteli, niin aivan sillae lailla se kello naksutti.

Elsa itsekin alkoi muistaa seikkoja, muutamia himmeaemmin, toisia ihan
selvaeaen. Ja haen kertoili niitae vuorostaan aeidille.

"Nyt minae muistankin, kun isae minun kanssani kerran tanssi", sanoi Elsa
taas kuunneltuaan kauan aikaa kellon naksutusta. "Meillae oli muitakin
miehiae silloin. Oli suuri huone ja siinae keskellae lattiaa isae pyoeritti.
Ja kuulkaapa. Oli semmoinen pinnaselkaesohva niinkuin tuolla seinaellae ja
siitae sohvalta minae hypin isaen syliin", kertoi Elsa iloisena.

Aeiti selitti sitae tarkemmin, missae he silloin asuivat. Isae oli syksyllae
tullut mereltae ja jaei talveksi kotia, ei laehtenyt merille, vaikka muut
merimiehet houkuttelivat. Kaikki merimiehet, jotka olivat Viion kanssa
olleet, olivat haeneen mielistyneet. Kapteenikin oli kaeynyt tahtomassa
vielae laivaansa, vaan Viio oli vain sanonut, ettae pitaeae sitae kotonakin
saada yksi talvi olla.

"Silloin toi isae nuo teekupit ja muita posliiniastioita tuliaisia. Minae
muistan, kun isae niitae arkustaan nosteli, ja tuon kulhon kun otti, niin
sanoi: taestae me nyt syoemme yhdessae joulupuuron. Ja niinh