hti toi verisen sydaemen miekkansa kaeressae.

Elsa hylkaesi koko Bethlehemin kuvittelun yrityksen, kun siitae ei
kuitenkaan tullut mitaeaen. Mutta ei ollut sitten mitaeaen jota olisi
ruvennut miettimaeaen ja ajattelemaan.

Oli niin ikaevae, eikae koskaan ollut naein tyhjaeltae tuntunut.

Minkaehaenlaista oli keskikaupungilla? Viime jouluna haen oli ollut kipeae,
niin ettei haen silloin ollut katsomassa, eikae haen sitae edellisistae
muistanut muuta kuin paljon kynttiloeitae ja kimaltelevan kuusen.
Uteliaisuus kiihdytti, vaan aikaa odottaa tuntui sitae ikaevaemmaeltae. Ei
tiennyt miten sen kulumaan saisi. Oli miettinyt mennae uudelleen Nikkilaen
puolelle, vaan sekin tuntui niin vastenmieliseltae. Eihaen siellaekaeaen
ollut ollut mitaeaen. Jos kiusasi Nikkilaeae jotakin kertomaan. Siihen oli
Nikkilae tullut haluttomaksi, ja kun Elsa oli tiedustellut syytae, niin
oli sanonut:

"Tosi on rumaa ja kaunis valetta."

Suurella kaerttaemisellae sai haenet kertomaan, kun kiusasi pitkaen aikaa.
Sentaehden kertominen oli melkein jaeaenyt kerrassaan, ja kauan siitae
olikin, kun Nikkilae viimeksi kertoi.

Siitae kertomuksesta ei Elsa ollut pitaenyt, sillae siinae oli kaunis
kuninkaan poika ilkeae ja ruma hyvae, olisi pitaenyt olla kaunis ja hyvae ja
ruma paha. Sentaehden ei Elsa ollut senjaelkeen kertaakaan pyytaenyt
Nikkilaeae kertomaan.

Jos nyt pyytaeisi ja haen rupeaisi, niin kertoisi taas sellaista ikaevaeae,
niinkuin viime kerrallakin, jolloin itketti kauan aikaa, kun se kaunis
kuninkaanpoika oli niin ilkeae ja rumaa oli saeaeli. Ei, ei haen tahtonut
kuulla semmoista, vaan haen kuitenkin paeaetti laehteae kaeymaeaen Nikkilaen
puolella, muuten vain.

Uuni oli laempiaemaessae. Se valaisi vastaisen seinaen, vaan perimmaellae
sivuseinaen puolella oli pimeaen haemy, kun lamppu oli sammutettu tarpeetta
palamasta, Nikkilae istui tuolilla tulen aeaerellae mietteissaeaen ja emaentae
peraeseinaellae sohvalla nyoekkaesten ja kaesi poskella. Ei kuulunut muuta
aeaentae kuin palavien puitten raeiske. Entisestae eroavaa ei huomannut
muuta, kuin ettae lakkipoelkky oli loukkoon joutanut ja kaikki
nahkapalaset, joita muulloin oli ympaeriinsae joka paikassa, olivat nyt
aivan naekymaettoemiin menneet!

Taeaellae Elsasta tuntui joululta vielae vaehemmaen kuin heidaen kamarissaan.
Niin ettae teki mieli ovelta palata takaisin, kun tuntui ettae kotona
kuitenkin oli hauskempi. Sitae paitsi aina kun haen muulloinkin tuli
kaeymaeaen Nikkilaen p