hernevelliaekin"--"ja siirappivoileipaeae"--"ja
nisuleipaeaekin".

Niin luettelivat herkkujaan lapset vuorostaan kukin ja viimeksi sanoi
pieni Laurikin paraan luulonsa mukaan: "ja kukon munia ja muun linnun
maitoa".

Toiset rupesivat nauraa kihattamaan ja sanoivat, ettei niitae ole kukon
munia ja linnun maitoa. Lauri intti ja rupesi viimein itkua tekemaeaen,
jolloin toisten taeytyi myoentaeae ja rupesivat itsekin luettelemaan
kaikenlaista.

Mutta Vimpari istui syvissae ajatuksissa taas. Haenkin ajatteli timantin
loeytoeae. Ei niin, ettae haen tuommoisen kiven loeytaeisi, vaan ettae haenkin
haedaessaeaen aina luottaen Herraan saisi avun. Jumalalla oli monta keinoa,
monenlaisia timantteja. Ehkae juuri Aapon kautta osuu heille apu. Olihan
tuo jo haenen mielestaeaen kummallinen sattumus, ettae Aappo paeaesi
ottopojaksi noin aivan aavistamatta. Ja kun se rouva oli luvannut Aapon
kouluttaa. Tokohan Aappo sitten varakkaana virkamiehenae muistaisi koeyhiae
sukulaisiaan.

Kunhan sitae sinne asti jaksaisi. Siihen usein kurki kuolee kuin suo
sulaa.

Hevonen hirnui liiterissae kimakasti.

Niin, mistae saadaan nyt asunto? Mikae hilja hitainkin eteen tulee?

Ja niin taas aekkiae nykyiset tarpeet puhalsivat huolen huurut takaisin
pimittaemaeaen mieltae, josta toivo, vaikkakin kaukainen, oli jo synkkyyttae
haihduttanut.

"Luepas Ville vielae siitae Amrusta."

"Arabiassa muinoisin
Mies, vanha Amru, eli,
Haen oli koeyhae, kuitenkin
Luojaansa turvaeli.
Haetaensae, huolens ainian
Haen heitti haltuun Jumalan."

Ja Ville jatkoi toimessaan lukemistaan, lausueli oikein suun taeydeltae.
Lapset kuuntelivat henkeaeaen vetaemaettae ja aeitikin seurasi lukua
hymyhuulin. Kallella paein katseli Vimpari lukijaa, niinkuin harras
sanankuulija hyvaesanaista pappia. Tuo ensimmaeinen vaerssy kuitenkin
valtasi haenen ajatuksensa kokonaan. Ja yhae vain jotakin semmoista
liikkui haenen mielessaeaen, ettae timanttia haen ei voi loeytaeae, vaan voi
saada avun ahtauteensa jonkun muun arvaamattoman sattuman kautta, jos
teki ja eli niin kuin Amru. Mutta mitaeaen muuta haen ei osannut kuitenkaan
ajatella kuin Aappoa, ettae sieltaepaein se oli tuleva onnen aika.

Kirkkoon alkoi soida. Vimpari otti virsikirjan ja selailtuaan sitae
hetkisen rupesi lukemaan aeaeneen. Joka sunnuntai haen luki niinkuin nytkin
paeivaen evankeliumin ja epistolan ja niihin kuuluvat rukoukset. Mitaeaen
haenen kohdalleen niissae ei nyt tuntunut olevan