annut. Silmiaeaen muualle vaeistaemaettae
katsoi haen. Kaunis oli Viion leski ollut, vaan kauniimpi oli Elsa.
Haenessae oli lisaeksi isaensae kaunista muotoa. Kookas vartalo ja solakka.
Pystoe kuin ruhtinatar, kasvot kauniit, kauniit kuin enkelin kuvissa, ja
katse laemmin. Liikkeet notkeat ja kaevely kepeaeae. Puku sievae ja sopiva.
Nikkilae katsoi ja katsoi. Se oli tuo poskien hehkuva puna, joka antoi
teraen silmien vaelkkeelle ja levitti suloa kaikkialle, leningin
kaulustasta kengaen rihmoihin saakka. Nikkilae oli romaaneista lukenut
kuvauksia kauniista naisista, vaan nyt haenkin naeki omilla silmillaeaen
kauniin lapsen, naeki puhtauden ja kauneuden yhdessae.

Elsa kaeaentyi haeneen paein, ja haen naeki suun liikkuvan ja lapsellisen
lempeaen katseen.

"Oletteko taas yrmynae, Nikkilae, vai ettekoe kuule?"

"Mitae, lapseni?"

"Ettae eikoestaeaen Helunaa ole myyty?"

"On, on, on se myyty. Minae en huomannutkaan sinun kysyvaen", selitti
Nikkilae kuin anteeksi pyytaeen.

Elsa sanoi aina Nikkilaen olevan yrmynae, kun haen oli vakavana eikae
tahtonut mitaeaen puhella. Ja sillae sai haen aina haenet hyvaelle tuulelle.
Vaan eipae haen ollut yrmynae ollutkaan nyt terveemmaeksi tultuaan, ja nyt
taenaeaen haen olikin virkeaempi ollut kuin koskaan eikae yrmynae ollenkaan, ei
haluakaan. Senpae taehden taisi haen nyt huomata Elsankin niin kokonaan,
niinkuin oli huomannut paljon muutakin, jota ei ennen tai josta oli
ollut vaelinpitaemaetoen.

Vimpari kantoi kaksi ryysymyttyae sisaeaen ja selvitteli niistae tuvan
lattialle kaksi pojan mollia, jotka jaeivaet melkein paitasillaan
seisomaan lattialle, toisella joku roeijyntapainen paidan paeaellae,
toisella vaehaen housuja, joita kannatteli sarkanauha toisen olan yli.
Kasvot ja kaedet olivat lapsilla puhtaat ja tukat kammatut ja silmaet
suurena, oudoksuen kun katselivat alussa kuin varsa, joka ahtaasta,
pimeaestae tallista tuodaan avaralle kartanolle kirkkaaseen paeivaen valoon.

"Prastui, kappusivai", sanoi Vimpari lapsista paeaestyaeaen ja pisti kaettae
Nikkilaelle, vaan emaennaelle haen nyyhkaeytti paeaetaeaen sanoen saevyisaesti
hyvaen paeivaen.

"Johan sinae olet karannut laivastasi, jossa niin monta vuotta olet
uskollisesti purjehtinut?" puhui haen Nikkilaelle. "Meidaen aeiti kertoi,
ettae sinae olet pystyssae, niin oikein uskoakseni laehdin katsomaan."

"Johan se meidaen isae on isosti parantunut ja paranee se vielae ihan
terveeksi mieheksi", arveli emaentae, joka oikei