rveitae, vankkoja ihmisiae rutasee
hengiltae yhdellae kouran puristuksella, istualleen, seisaalleen,
syoedessae, juodessa tai muussa toimessa, kun eivaet odota, eivaet mitaeaen
aavistakaan ja pinnistaeisivaet kynsin hampain, jos voisivat, antaisivatpa
tavaransakin saadakseen elaeae. Niinkuin Bomin komesrootikin lupasi juuri
kuolinhetkellaeaen monta tuhatta markkaa tohtorille, jos taemae voisi
pelastaa haenet, ja Jumalalle lupasi, ettae haen jakaa tavaransa koeyhille
ja kirkolle. Ei auttanut, kuolema tuli ja nipisti miehen. Mutta eipaes
tule toisille, jotka odottavat sitae kuin pelastustaan. Seisoksii vuoteen
aeaeressae, vaan ei ota. Naeyttaeae leikkivaen kuin kissa hiirellae: tapan ...
en tapa ... tapan ... en vainkaan tapa ... tapan vainkin ... no en
sentaeaen ... mene, saat mennae ... elaepae menekaeaen. Sitae ilvettae oli
pitaenyt haenenkin kansaan, siitae saakka kuin haen sieltae laivatelineiltae
putosi. Kiristi ensin hengen rajoille, vaan hellitti sitten ja on
kiristellyt, kiristellyt ja antanut loeysiae ja taas tiukentanut. Nyt se
oli taas paeaestaenyt haenet saengystae taehaen tuolille...

Sekin oli kun ei pitaenyt pudotessa sattua kiveen, vaan kiven viereen...

Tyoennaelti mieleen vaimon sanat, joka viime aikoina oli myoetaeaen puhunut
Jumalan varjeluksesta ja auttavaisuudesta, ettae Jumalan varjeleva kaesi
oli siinaekin vaeliin tullut. Niin niin, vaan Nikkilaestae tuntui, ettae se
paraiten olisi niin ollut, jos haen olisi paeaessyt joko ihka terveenae
siitae tai kerrassaan kuollut. Jos olisi kuollut, niin ei olisi tarvinnut
naein kitua ja kiduttaa toista. Vaimonsa kyllae olisi hyvin toimeen
tullut, kun ei olisi tarvinnut elaettaeae kuin itsensae. Tyoellaeaen alussa
elellyt ja loppuikaensae taellae talon hinnalla. Nyt on ollut toisen terveys
hoidettavana henki elaetettaevaenae ihan turhanpaeiten. Haen on saanut
riehkasta ja kiusata itseaeaen. Haenen voimansa alkavatkin sammua: ei kuule
tarkasti, naekoe, joka alkuaankin on ollut heikko, naekyy huonontuvan
huononemistaan, ja tuntuu ettae haen vaelisti puhelee hyvin
lapsellisesti...

Siinae tuli juuri Nikkilaen emaentae kadunpuoleisen ikkunan ohitse. Lumessa
yltaepaeaeltae, etupuolelta varsinkin. Kahlata taaposti syvaessae lumessa ja
vetaeae kinnasi jaeljessaeaen kelkkaa, jossa oli heinaetukko sidottu keulalle,
halkoja kantamus keskellae ja kimppu reikaeleipiae heinaein suojassa.

Nikkilaen suu vetaeytyi omituiseen hymyyn ja pulpahti hykaehdys, jota
seurasi hetke