a
varsin tyytyvaeinen ja varsin hyvillaeaen.

"Mitae, taeti?" kysyi haen uudelleen ja heittaeytyi taetiae vasten nojaamaan
laskien toisen kaeden kaulaan ja toisella nyplien taedin roeijynnappia.

"Minae vain kutsuin sinua katsomaan, kun jaetaan apua koeyhille", sanoi
taeti hymyillen, kaeaerien kaetensae Aben vartalon ympaeri ja vetaeen haentae yhae
laehemmaeksi itseaeaen. Ja he molemmat katselivat sinne ulos.

Siellae oli muutamia poikia, jotka olivat entisiae tuttuja Aapolle, kannut
kaedessae seisoivat odotellen ja vaehaen vaeliae pyrkien tunkeutumaan jostakin
raosta joukon keskelle.

Viime jouluna oli haenkin avuilla. Vaikea oli pienten poikain saada,
tiesi haen. Muutamat eivaet saaneet mitaeaen, kun eivaet paeaesseet laehelle.
Vaan haen sai. Haen muisteli saaliitaan. Kahdestikin kaevi haen Pahlmanilta
herneitae ja monen tytoen astialla nouti haen Ursinilta puuroa. Akat aina
haentae pukkivat ja toeykkivaet ja miehet noituivat ja sanoivat, ettae tuo
poika on jo saanut monesti, mitae sitae muille jaeae, kun yksille annetaan.
Haen vain otti...

Haen hymyili itsekseen, kun muisti miten haen tunkeutui. Ja oli melkein
kuin haen nyt olisi tunkeillut tuolla noille pojille hakemassa. Kyyryssae,
aivan kyyryssae pujottausi hiljalleen toisten jalkain juuritse ja sitten
vasta, kun etunenaeaen paeaesi, nousi pystoeoen ja ojensi astiansa... Leipiae
kun jaettiin ja lihoja, niin silloin meni haen seinaen vierelle seisomaan
vaekijoukkoon paein, ja sitten kun pudotettiin, niin ei tarvinnut kuin
kyykistyae ja ottaa, sillae aikaa kun laehellae olevat siinae tyrkkivaet ja
toeykkivaet toisiaan ja sotkeutuivat toisiinsa.

Ja missae jaettiin alalattialta kaedestae kaeteen ojentamalla, niin ojensi
rengille kaetensae ja sanoi: vassakuu, johon lisaesi vaehaen rumaa, ettae
renkiae nauratti, niin se tuippasi heti ja sanoi: tuossa on, kun olet
niin viisas.

Teki mieli mennae noille pojille nyt hankkimaan hernettae heidaen
kannuihinsa. Vaan kun taeti oli kieltaenyt haentae olemasta vaehaeaekaeaen
kerjaelaeispoikain ja muitten katupoikain kanssa, niin ei edes
koettanutkaan pyytaeae lupaa.

Kartanolle tuli muutamia tyttoejae, heillaekin kannut kaedessae. Aappo tunsi
tytoet heti ja oli sanoa ja sanoikin jo ettae; ka ... vaan taeti kysyi:

"Kenen tyttoejae nuo ovat?"

"Viion Elsa ja Ojanniemen Mari, Laemsaen Liina ja Kerin Fiina", vastasi
Aappo aivan kuin jatkaen aesken keskeytettyae huudahdustaan ja hyvillaeaen
ettae sai nyt jatkaa.

Taeti