keskellae, kun Jumalassa kiinni riippuu,
paeaetti leski aina. Mutta kuitenkin viimeinen ajatus, ja jos ei juuri
selvae ajatus, niin valtava tunne jaei semmoinen, ettae Elsalle olisi
turvallisinta puotineitsyenae jossain hyvaessae kauppamiehessae. Muualla
voisi haen joutua suurten viekotusten alaiseksi.

Niin oli kasvanut taas kiihkeae halu saada Elsa koulutetuksi, ettae se
olisi kykenevae tuohon toimeen.

Viion leski nousi yhae varemmin tyoelleen kuin ennen. Pikimaeltaeaen soei
ateriansa aina ja taas kangaspuihin, niin ettae kudonnan luske kuului
melkein lakkaamatta aamusta varhain myoehaeaen iltaan. Tyytyvaeisin ja
iloisin mielin kalskutteli haen pitkaet paeivaensae.

Mielissaeaen oli haen myoes siitae, ettae Elsa oli noin vakaantunut ja tullut
aikuisemmaksi. Elsa oli jo suuri tyttoe haenen mielestaeaen, vaan tuiki
lapsellinen ollut vielae taehaen asti.

Aeitiinsae, ajatteli haen taas toisakseen. Niinhaen haenkin oli lapsellinen,
vielae rippikoulun kaeytyaeaen, oli ajattelematon hulikka, kaikkea joutavaa
kuvitusta paeaessae, vaan ei aikuisten ajatuksia. Kunpa Elsa malttaisi vain
noin tyoessaeaen nuhjata kotosalla, niin siinaehaen se vakaantuisi ja
mieltyisi. Unehtuisi vaehitellen lapsellisuus.

Elsa nousikin tyoehoensae yhtae varhain kuin aeitikin ja istui ahkerasti
nauhaansa kutomassa. Ei leikkeihin yrittaenytkaeaen, vaikka toiset tytoet
kaevivaet kutsumassa. Ei laehtenyt Ojanniemen Marinkaan kanssa, johon Elsa
oli mieltynyt ja joka osasi aina tyttoejae leikkiin houkutella tavalla
semmoisella, ettei sitae voinut kukaan vastustaa: haen esitti itsekullekin
sitae leikkiae, mitae taemae mieluummin leikki.

"Voi voi Elsa. Tule Karjansillan taakse, voi voi. Leikitaeaen taas
kuninkaanpojan morsianta. Minae tiedaen muutaman paikan siellae metsaessae,
aivan metsaen keskellae kauniin, viheriaen kedon, jossa kasvaa niin
kauniita kukkia, ettae voi voi. Ja siellae metsaessae muutaman kuusen
juurella on aivan kuin huone, jossa on sammaleisia kiviae penkkeinae.
Siinae kuusessa laulaa linnut, ja enkelitkin kaeyvaet siinae levaehtaemaessae,
voi voi. Kuninkaan poika kaey siinae majassa joka paeivae. Voi voi Elsa,
tule."

Tuntuivat ihan totiselta todelta Marin kertomukset ja viehaettaeviltae,
jotta halutti niin sanomattomasti laehteae. Mutta makealle tuntui myoeskin
Elsan mielessae Nikkilaen emaennaen sanat, joita haen oli kuullut, kun
ahkerasti aeidin kanssa kangasta kehi, ja sitten joka paeivae, kun haen
nauhaansa kutoi. Se on