kuin
nenaeliinaan, sitae vartenhan se sinulla on. Fyi Abea, fyi!..."

Abe katseli haepeissaeaen lattiaan eikae ruvennut hihojaan silmaeaemaeaenkaeaen,
vaikka taeti pani ne aivan nenaen eteen.

"Seiso nyt siinae ja haepeae", sanoi taeti asettaessaan Aben kyoekin
ovensuuhun, vaan piialle sanoi haen hiljempaeaen:

"Se on itkenyt, naekee sen silmistae, vissiin kotona itkettaeneet. Eivaet
ole vissiin tahtoneet lasta taenne paeaestaeae."

"Mitae sinulle kotona sanottiin?" kaeaentyi taeti kysymaeaen.

Abelta tyoentyi itku aivan kuin kiskaisten ja tuli oikein reutomalla.
Taeti saeikaehti ettae haetae tuli.

"Hyvaenen aika, Abe raukkani, elae itke, elae itke", ja piikaan kaeaentyen
sanoi haen suuttuneella aeaenellae:

"Enkoe minae arvannut, ettae ne ovat kotona sitae itkettaeneet. Kuinka ne
saattavat olla semmoisia... Elae ole lapseni millaesikaeaen, ei sinun
tarvitse vasta kaeydae kotona... Koeta olla itkemaettae, niin Stiina pesee
sinun silmaesi ja kaetesi ja pannaan uusi pusero paeaelle... Elae itke",
koetti taeti parastaan.

Abea itketti rajusti ja pitkaeaen, tyyntyi vasta omia aikojaan.

8

Kiittaeen Jumalaa alkoi Viion leski uuden kankaansa.

Montinin rouva oli viime aikoina maksanut niin vaehaen kutomapalkkaa, ettae
sillae haedin tuskin toimeen tuli, kun ruuakseen soei suolavettae ja leipaeae.
Vaan hyvaehaen oli sekin. Monta raukkaa oli, joilla ei ollut leivaen murua
aina ateriakseen. Ja hyvaestae sydaemestaeaen oli rouva tyoetae antanut,
auttaakseen vain. Ja koettihan se muuten korvata vaehaeae maksua, pistaeen
vaelistae jotain hyvaen murua kouran silmaeaen, niinkuin viimeksikin
teelehtiae ja silliae. Viion leski ei olisi viitsinyt sentaehden kieltaeytyae
vastaanottamasta tyoetae Montinin rouvalta, jos taemae olisi vielae
tarjonnut, vaikka oli kuullut muitten enemmaen maksavan. Olisi ollut se
kiittaemaetoentae. Mutta Jumala oli naehnyt haenen tarpeensa nytkin ja
asettanut viisaasti, ettae Montinin rouvalta loppui tyoe ja muut tulivat
tarjolle.

Sen oli haen taessaekin taas saanut kokea, ettae Jumala pitaeae ihmisestae
huolen, niin pienemmissaekin asioissa, ajatteli yhae Viion leski. Mutta
ihminen on usein sokea, ei huomaa Jumalan hyvyyttae.

Jaentin emaentae oli luvannut hyvaen kutomapalkan. Ei tuo sanonut varmaan
mitae maksaa, vaan pianhan tuon naeki, sillae taemae oli lyhyt kangas, jonka
kutasi sukkelaan, jos ei kummempia vastuksia satu. Saman kun maksanee,
ajatteli leski, kuin muillekin, niin a