ka mennae kipitti portilla. Tuntui
haenestae kuin poikansa iaeksi menisi ja ainaiseksi olisi nyt naekyvistae
haeipynyt, kun katosi portista kadulle. Suuret vesikarpalot vyoeraehtivaet
uudelleen, vaan haen pyyhki ne kaemmenpaeihinsae ja rupesi toeihinsae
tyynnyttaeaekseen laeikkyvaeae mieltaeaen.

Aappo mennessaeaen itkeae nyyherti aivan kuin usein ennen, kun kerjuulle
oli isae haenet ajanut, vaikka vasta oli tullut eikae olisi siis haluttanut
niin heti uudestaan laehteae. Mutta silloin haen itki mielikarvauttaan,
vaan nyt sydaemen hellyyttaensae. Ikaeaenkuin syvemmaeltae laehtivaet nyt
kyyneleet ja kirkkaampina ja kuumempina vieraehtelivaet poskia pitkin.
Eikae itku tahtonut lakatakaan, piti pysaehtyae portin pieleen kivijalan
juureen nojalleen ja siinae odotella, kunnes asettuisi. Ja niin
mieluiselta tuntui koti halpanen, talli tuolla kartanon paeaessae, ja
vieraalta Karenin rouvan kauniit huoneet, ettae halutti palata takaisin
eikae mennae ollenkaan uuteen kotiin.

Vimpari meni tyoehoensae ja tapasi vielae Aapon portinpieluksessa silmiaeaen
hieromassa. Haentae arvelutti, ettae pojalla taitaa olla paha mielessae, ja
sentaehden haen aekaeisesti tiuskaisi:

"Taeaellaekoe sinae yhae seisot? Ala jo lapata ja kiireesti mihin sinulla on
mentaevae. Mikae hyvae sinulla taeaellae on? Kiitae kun olet paeaessyt ruuan
aeaereen, ettei tarvitse kiertaeae talosta taloon. Paeaesetkoe vai pitaeaekoe
minun jouduttaa?"

Aappo laehti astua nyrkkaesemaeaen ja itkunsa tyrehtyi kuin olisi tulpalla
suljettu.

Mielestae haihtui alakuloisuus melkein jaeljettoemiin, kun Aappo tapasi
Latun Liisan joka ensin kummaili Aappoa ja sitte kysellae alkoi aasta
oeoehoen koko Aapon kohtalon. Ja lopuksi haen ei antanut elaevaeae rauhaa
Aapolle, ennen kuin taemae laehti naeyttelemaeaen itseaeaen muillekin tytoeille.
Ja kaedestae pitaeen talutti haen Aappoa toisen tytoen luota toisen luo,
jotka kukin yhtyivaet Aappoa ihmettelevaeksi saattojoukoksi. Niin ettae kun
tulivat Nikkilaen kartanolle, oli tyttoejae Aapon ympaerillae kihisemaeaen
asti.

Liisa meni kutsumaan Elsaa.

"Tuleppa Elsa katsomaan", huusi haen oven raosta ilonhaetaeisellae aeaenellae.

"Voi tule, Elsa", huusivat tytoet, kun Elsa porstuassa tuli. "Voi tule
katsomaan", haetaeilivaet aivan kuin olisivat pelaenneet, ettei Elsa kerkiae
naehdae.

Haen tunsi Aapoksi katsottavansa, vaan se naeytti niin oudolta, ettae haen
katseli sitae kuin tuntematonta vierasta hyvin vakavin katsein.

"Eik