vanhat vaatteet pannaan?"

"Takakartanolle", tiuskasi rouva sillae aeaenellae, kuin ettae se olisi
pitaenyt tietaeae kysymaettaekin.

Taeti asetti Aben paeaehaen sievaen lakin ja katseli miten se sopii.

"No mutta nyt sinun pitaeae oppia tervehtimaeaen oikein, ettae osaat jo, kun
menet vanhempiesi luo kylaeaen", sanoi taeti ja selitti, miten pitaeae sanoa,
ja naeytti miten lakkia nostaa ja kumartaa.

"No koetappas nyt minulle. Tule tuolta omasta kamaristasi muka niin kuin
ulkoa ja tule tervehtimaeaen minua", neuvoi taeti.

Ja harjoitus alkoi, jota kesti niin kauan kuin kaikki kaevi
tyydyttaevaesti. Ja kotvanen aikaahan siihen meni.

"Harjoitellaan sitten lisaeae. Mene nyt, vaan sano minulle ensin
hyvaestiae."

Abe antoi kaettae ja kumarsi.

"Sano ettae: hyvaesti, taeti."

"Hyvaesti, taeti", sanoi Abe ujosti, sillae koko homma oli outoa ja ensi
kertaa sanoi haen taediksikin.

"Hyvaesti, hyvaesti, Abe", vastasi taeti ja suuteli. "Mene nyt ja muista
tervehtiae, niin kuin taeti on sinua neuvonut. Elaekae viivy kauan."

Abe juoksujalassa riensi, vaan aina joskus pysaehtyi katselemaan pukuaan.
Punaiset sukat ja kirkkaat napit tekivaet haenen mielensae kirkkaaksi, vaan
kun muisti kolipaeaensae, niin kulkeusi kaesi takaraivolle ja mielen
kirkkaus vaehaen tummeni. Sekavilla tunteilla, mielissaeaen ja haepeissaeaen,
riensi haen kotiaan. Ja tultuaan talliin seisahti haen ovelle ujona, sanaa
puhumatta. Ei haen olisi viitsinyt tervehtaeae niinkuin oli opetettu, ei
vaikka.

"Aappo", lausui aeiti riemulla aivan kuin olisi kohdannut kateissa olleen
lapsensa. "Jopa sinua siellae on tarkkaan pidetty, kun et ole kaeynyt
kaeymaeseltaesikaeaen."

Kaikki lapset keraeytyivaet, mikae mistaekin juoksi, yhteen joukkoon kuin
lampaat ja katsella aellistelivaet Aappoa kuin vierasta kummaa.

"Jopa sinae olet sievae, aivan kuin herraspoika", sanoi aeiti hymysuin.
Mutta vaehaen pitempaeaen katsellessaan laskeutui haenen kasvoilleen
surunomainen totisuus, levisi hiljalleen kuin vieno vaere lammen tyynelle
pinnalle.

Sillae aikaa kuin Aappo oli poissa ollut, oli haen jo naekemaellae naehnyt
miten tarpeellinen Aappo oli. Kaesityoensae oli haenen pitaenyt jaettaeae
kerrassaan ja antautua siivon tekemiseen. Vaan haenen voimansa eivaet
riittaeneet siihen, Aapon apu kun oli poissa. Itkua ja mankumista oli haen
saanut kuulla monta vertaa enemmaen kuin ennen, kun ei ollut nyt niin
leipaepaloja, joilla olis tukkinut ammottavat suut. Haentae it