saenkyvaatteitten paeaellae. Makea hymy levitti haenen
suunsa pitkaeksi viivaksi ja silmaekullat tulivat suuriksi kuin
suitsirenkaat. Taeti antoi vielae anteeksi taemaen Aben ruman
hymyilemistavan, ei hennonnut haeiritae lapsen hyvaeae mieltae, jota
naehdessaeaen haen itsekin tunsi mielensae iloiseksi.

Ei ollut joutanut Abe taehaen asti katselemaan vaatetustaan, vaikka mieli
teki. Silloin taelloein kerkesi pikimmaeltaeaen silmaeaemaeaen kenkiaeaen ja niihin
haen ei ollut tyytyvaeinen, kun ne olivat korkearuojuiset ja nauhoilla
kiinni, mielestaeaen tyttoejen kengaet. Vaan nyt vei taeti haenet salissa
suuren peilin eteen ja sanoi:

"Katsoppas nyt itseaesikin. Katso kuin olet sievae."

Taeti laskeutui polvilleen kuvastimen eteen, pani Aben kaedet kaulaansa ja
omat kaetensae kiersi Aben vartalon ympaeri.

"Katso, lapseni peiliin", sanoi haen, kun Abe ujostellen painoi paeaensae
alas. Ja kun hetken aikaa oli katseltu, suuteli haen aekkiae Abea: puristi
rinnoilleen, taas suuteli, suuteli otsaa ja silmiae ja riensi sitten
kamariinsa.

Abe jaei katselemaan itseaeaen yksinaeaen kuvastimeen. Haen ei tahtonut uskoa
kuvakseen sitae poikaa siellae kuvastimessa. Tuntui kuin olisi ollut se
joku muu, joku herraspoika. Eikae haenellae siinae pojassa ollut mitaeaen
moitittavaa. Vaan kun haen koetteli kaedellaeaen paeaetaeaen, niin haevetti haentae
kolipaeaensae, ja kun katseli housujaan, jotka olivat vain polviin asti,
eivaet ne olleet haenen mieleensae. Ja oli puvussa muutakin
moitteenalaista. Kerjaelaeisenae oli haen tottunut toisenlaisiin
vaatteisiin, suuriin, joissa oli vaeljyyttae joka suunnalle, pituutta ja
leveyttaekin. Oli haenellae ollut vaelistae pituutta housuissa niin, ettae oli
kaeaeriae pitaenyt lahkeet samoin kuin takin hihojakin, vaan ei haen koskaan
sitae ollut rumaksi puhutellut, niinkuin nyt housunlahkeitten ja
puseronsa hihojen lyhyyttae. Ja pahalta tuntui, kun vaatteet olivat niin
ruumiinmukaiset. Mutta kiiltonapeista, joita oli haenen puvussaan, ja
punaisista sukista ei haen pahaa pitaenyt, ne olivat niin tuiki mieluiset,
ettei niistae tahtonut silmae erota.

Taeti tuli kamarista ja sanoi:

"Nyt Abe saat mennae vanhempiesi ja siskojesi luona kaeymaeaen. Mutta missae
sinun lakkisi, sitae ei ole vielae koetettu."

Taeti huusi kyoekkiin piialle:

"Stiina, tuo nuoren herran lakki, eikoe se ole siellae."

"Taemae uusiko?" kysyi Stiina varmuudeksi.

"No mikaes sitten? Kaikkia Stiina kysyy."

"Mihinkaes ne