ahan haen niinkuin muutkin haernaesi
niitae, joilla oli lyhyt tukka: kolipaeae kiven raossa, kolipaeae kiven
raossa. Haen itki jo senkin taehden. Vaan muutenkin oli paha. Oli
naelkaekin. Illalliseksi haen oli saanut pienen voitaleivaen ja hienon
viipaleen lihaa, kupin teetae ja sen kanssa pienen korpun ja pullan.
Enempaeae ei annettu, vaikka oli paljonkin. Piika oli sanonut, ettei
anneta kuin vaehaesen, jotta vatsa pienenisi. Vaan se selitys ei naelkaeae
poistanut. Aappo tunsi tuskia vain tuosta aersytyksestae.

Voi, kun haen halustaan olisi ollut kotona, jossa olisi saanut syoedae
jauhopuuroa ja piimaeae. Ikaevae oli kotia sinne talliin kaikin puolin.

Ikaevae oli siskoja, aeitiae ja isaeaekin. Tuntui, ettae niillae olisi paljon
lystimpi. Haen itki, itki kunnes nukkui.

Useita paeiviae oli Aappo, ettei kaeynyt entisessae kodissaan,
pistaeytynytkaeaen. Eikae haen liikkunut muuallakaan, oleskeli vain uudessa
kodissaan kyoekissae. Ja siellae haen sai opetusta enimmaekseen piialta, vaan
usein rouvalta itseltaeaenkin, neuvoja miten ei saa tehdae ja olla, kaevellae
ja katsoa, istua ja seisoa, syoedae ja juoda, suutaan pitaeae, kaesiaeaen
pitaeae, nauraa, puhua. Sanalla sanoen, jos Aappo mitae teki, niin kuuli
haen: ei noin... Mutta sai haen myoes neuvoja enemmaen kuin muistaa jaksoi,
miten pitaeae. Aappo oli aina iltasella vaesynyt neuvojen kuuntelemisesta
ja yoellae naeki pahoja unia, ja joskus piika ja toisinaan rouvakin tuli
painajaisena ahdistelemaan.

Niin kauan Aappo sai asua kyoekissae ja olla piian opetuslapsena, kuin
tuotiin uudet vaatteet. Mutta kun haen oli peseytynyt vielae ja pukeutunut
uusiin vaatteisiinsa, vei rouva haenet sisaelle ja kohteli haentae hellaesti
hyvaeillen. Puhui kauniisti siitae, ettae Aapon tulisi olla tottelevainen
haenelle, tarkasti mieleen panna, mitae haen neuvoo, ja kaeski kutsua haentae
taediksi ja sanoi Aappoa nimittaevaensae Abeksi. Suuteli ristiaeisiksi ja
antoi namusia.

Makeisia purren kulki Abe taedin taluttamana huoneesta huoneeseen, joissa
sai naehdae kuvatauluja ja muita kauniita esineitae, joita ei ennen ollut
naehnyt. Taeti selitteli niitae nimeltaeaen ja viraltaan.

"Taessae on sinun kamarisi", sanoi taeti, kun tulivat muutamaan pieneen
huoneeseen. "Taessae sinae saat nukkua yoesi, tuossa saengyssae, taeaellae pitaeae
kirjasi tuossa hyllyllae ja taeaellae lukea laeksysi."

Abe katseli sievaeae rautasaenkyae, jossa oli kullan naekoeiset koristukset ja
lumivalkoinen peite