empiaan ja siskojaan. Virkamiestae ei aeiti pojastaan osannut
toivoakaan, vaan jotakin pienempaeae herraa. Se olisi jo hyvae.

Kun Vimpari tuli kotia ja vaimo selitti haenelle, ettae Aappoa on kaeyty
kysymaessae ottopojaksi, niin luuli Vimpari ettae eukko hoepsii. Vaan kun
Aappokin sen todeksi intti ja aeiti takitilaan selvitti koko jutun, niin
Vimpari sanoi:

"No antaa mennae! Onhan noita meillae lapsia jaeaemaeaenkin asti. Kun
ottaisivat jokaisen, niin paeaestaeisiin mekin muorin kanssa vaehaen
vaeljemmille vesille. Eikae tiedae, jos kouluttaa Aapon papiksi", latosteli
isae.

"Ajattele, ettei ole koeyhaellae valtaa: pannaan vaikka papiksi", naurahti
vaimo.

"No ei se niin kumma olisi. On niistae ennenkin koeyhaen pojista tullut
suuria virkamiehiae. Ja kun Aappo paeaesee kouluja ja akatemioita
kulkemaan, niin eihaen siinae auta muu kuin totuus, ettae pappina se Aappo
vielae koeroettaeae", torisi Vimpari ja sitae haen jaei yhae jauhamaan, kun Aappo
laehti ilmoittamaan, ettae lupa on valmis.

Aappo alussa oli ajatellut sitae, ettae kun haen paeaesee sinne herraskylaeaen,
niin saa syoedae lihaa ja pottuja aina niin paljon kuin jaksaa ja varmaan
nisuakin ja tottapa sai vaatteetkin, jotka rouva toimittaisi, pyytaeisi
vaikka Montinin rouvalta jotkut Jorin vanhat vaatteet. Isaen puhe haenen
papiksi tulemisestaan ei mennyt haenen paeaehaensae. Haentae oli alkanut jo
kyllaestyttaeae pappina olo tyttoejen leikeissae ja muusta haen ei osannut
papin arvoa ajatella. Mutta koulunkaeyntiae haen ajatteli mielellaeaen ja se
tuntui mukavalle. Haen naeki itsensae herraspoikana, sievissae vaatteissa ja
kirjoja kainalossa. Itsekseen puhui ja mietti, ettae mitaehaen toiset pojat
sanovat, kun saavat tietaeae. Entae tytoet? Viion Elsalle, jolle haenellae oli
kanimieltae siitae, ettei se haentae kuninkaanpojaksi ottanut, teki mieli
laehteae sanomaan onneaan. Ja sen kautta haen kulkikin, ettae jos Elsa
sattuisi ulkona olemaan, niin sanoisi. Mutta ei haen naehnyt Elsaa ulkona,
vilaukselta vain akkunan edessae korppu kaedessae.

"Saan sitae minaekin vielae", huusi Aappo ja pinkaisi juoksujalassa
menemaeaen, mielessaeaen kuvaillen jo taenae iltana saavansa hyvyyttae jos
jonkinlaista.

Mutta toisin oli mielensae illalla, kun haen makasi Karenin rouvan
kyoekissae tuoleille tehdyllae vuoteella. Koko olonsa tuntui oudolle ja
alastomalle kuin paeaensaekin, josta tukka oli kolittu melkein paeaenahkaa
myoeten. Haen haepesi paeaetaensae, sillae ain