ssae
koeyhissae ole toimittajaa, minkae meissaekin. Ei ole useinkaan tyoetae
Vimparille itselleenkaeaen. Eikae se Aappo tosin ole joutanutkaan vielae.
Kun on tulot niin tuiki niukat ja joukko suuri, niin on Aapon pitaenyt
kaeydae lisaeae elatusvaroja anelemassa. Muista lapsista ei ole vielae
siihenkaeaen toimeen", selitti aeiti seisoen keskilattialla, lapset
ympaerillaeaen hameesta kukin kiinni pitaeen. Aappo yksin seisoi erillaeaen,
lakki takaraivolla ja kaedet taskussa.

"No kysykaeae Vimparilta, suostuuko haen siihen, ettae minae otan Aapon",
sanoi Karenin rouva, joka jo alkoi kyllaestyae vaimon epaeyksiin ja
selityksiin. Mutta haenen halunsa oli kiihtynyt saada Aappo, ja sentaehden
haen oikein painokkaalla aeaenellae lisaesi:

"Sanokaa, ettae minae otan haenet aivan kuin omaksi lapsekseni."

"Saatanhan minae sanoa. Kiitoksia vain rouvalle, joka on niin
hyvaentahtoinen."

Kiitetty ei enaeae ajatellutkaan: kiittaekaeaet taivaallista isaeae. Eikae
kasvoiltaankaan naekynyt kainoa vaatimattomuutta niinkuin alussa, rikkaan
mahtavuus vain. Haen oli nyreaellae mielellae siitae, ettei tuo vaimo ollut
toisella tavoin vastaanottanut haenen hyvaentahtoisuuttaan. Kylmaellae
aeaenellae sanoi haen hyvaestin eikae paeaetaeaen kaeaentaenyt, vaikka vaimo syyti
kiitoksia ja Jumalan siunauksia haenen jaelkeensae. Ei ollut
kuulevinaankaan, vaikka ei malttanut olla toisella korvalla
kuuntelemattakaan.

Vimparin vaimo jaei ajatuksiinsa. Haenen mielensae oli iloa taeynnae, vaan ei
niin taeynnae, ettei vaehaen huoltakin olisi mahtunut. Ettae Aappo paeaesisi
ihmisiin ja koulua kaeymaeaen, olihan se toki odottamaton onni, niin suuri
hyvae, ettae tuskin saattoi uskoa sitae oikein todeksikaan, vaikka uskoihan
sen, kun muisti miten rouva oli monta kertaa vakuuttanut. Mutta ikaevaeltae
tuntui ajatella, ettae lapsi tulisi haenestae erilleen. Rakasti haen kaikkia
lapsiaan, vaan Aappo oli haentae laehinnae. Aappohan oli elatustoimiin
suurta osaa ottanut ja haenellae apuna ollut, jopa alkanut viimeiseltae
puolustella haentae isaenkin vihamielisyyttae vastaan. Vaehin sanoillakin,
vaan varsinkin kaeytoeksessaeaen oli osoittanut aeitiae suosivansa. Ja nyt
vietaeisiin taemae perheen toimekkain jaesen, melkeinpae elatusisae, apumies,
ystaevae, se josta oli enin ja laehin toivo. Se tuntui kovemmalta kuin
kaipuu. Mutta taas toisekseen, kun Aappo paeaesisi lukuteille, niin
haenestae oli enemmaen syytae toivoa, ettae haen pian voisi ruveta auttamaan
vanh