oontunut Montinille. Siellae kaikki olivat niin
iloisia ja niin kauniita. Haen kadehti niitae tyttoejae, jotka siellae
olivat.

Kun haenkin olisi paeaessyt ottotytoeksi sinne keskikaupungille. Joku joka
on kaikkein rikkain, ottaisi haenet... Jos haen menisi Bergbomin herran
luo ja pyytaeisi, ettae se ottaisi haenet ottotytoekseen... Kyllae se
ottaisikin, se oli niin hyvae, ettei kukaan. Se kerran nosti haenet yloes,
kun haen lankesi, ja taputteli poskelle. Sen jaelkeen haen aina niiasi
sille ja se nyoekytti paeaetaeaen ja nauroi ystaevaellisesti. Haen olisi oikein
hyvae ja haenellae olisi hauskaa. Jouluna olisivat Montinilla vieraina. Haen
olisi hyvin sievaessae puvussa, niin sievaessae ettei yksikaeaen muu tyttoe:
haenellae olisi tummanpunainen leninki, hyvin lyhyt, samanvaeriset sukat,
tukka palmikoimatta, koottu vain nauhalla, noin yli paeaelaen... Aappo
tykkaeisi enin haenestae ja kaikki muutkin.

Miten haenkin voisi olla niin hyvae kuin Aappo, ettae paeaesisi
ottotytoeksi... Mutta Aappo tuntui niin hyvaeltae, ettei haen voi olla
niin... Haenen aeitinsae oli aina kertonut niin hyvaeae Aaposta ja itkenyt
muistellessaan. Aappo oli ollut siivo ja tottelevainen, ja raukka oli
niin paljon saanut kaersiae kotona, kun piti olla maailmalla ihmisten
ylenkatseen, haukkumisien ja kovien sanojen alaisena kulkiessaan
kerjaeilemaessae siskoilleen ruokaa. Valmis oli haen kuitenkin laehtemaeaen
matkoilleen aina, satoi tai paistoi, oli pyry tai pakkanen. Ei ollut
mitaeaen mielitekoa, jota haen ei olisi jaettaenyt, kun oli ruokaa siskoille
saatava. Haen oli niin hellaesydaeminen. Miten iloinen haen oli tultuaan
jakaessaan osia. Elsankin aeiti oli kiitellyt Aappoa, sanonut, ettae
haenestae tulee vanhain paeivaein turva vanhemmilleen, ja ettae Jumala on
niin tahtonut palkita Aapon, kun haen on ollut hyvae lapsi... Ja nyt, kun
Elsa oli haenet naehnyt, niin ei haenen mielestaeaen ollut ketaeaen sellaista
kuin Aappo.

Maata pannessaan rukoili Elsa, ettae haenestae tulisi hyvae tyttoe, oikein
hyvae. Haen muisti kertomuksen siitae koeyhaestae tytoestae synkaessae metsaessae,
joka antoi kaikki muille, ja taehdet lensivaet aekkiae tytoen ympaerille ja
muuttuivat pelkiksi koviksi hohtaviksi markoiksi. Kaikki vaatteensakin
haen oli lahjoittanut, ja huomasi olevansa puettu uusiin. Haen poimi
markat helmaansa ja paeaesi elinpaeivikseen rikkaaksi... Jos haenellekin
niin kaevisi...

Ikkunasta naekyi siihen vuoteelle taehtiae. Ne vilkkuivat ja va