palata
takaisin.

Kaikki pelko oli poissa, mieli iloinen ja noeyrae. Haen paeaetti, ettei haen
enaeae mene leikkimaeaen kauas, vaan on kotona ja tekee aeidille kaeaemejae,
niin ettei aeidiltae koskaan lopu. Ja haen rupeaa kutomaan tiuhtanauhaa
jota myy ja saa rahaa, ettae elaevaet aeidin kanssa oikein hyvin. Jumalalta
rukoilee, ettae metsaestae loeytaeisi aarteen, josta aina kaey rahaa
hakemassa, kun tarvitsevat, ja antaa Nikkilaen emaennaellekin. Ja on niin
lysti olla, ettae vaikka tulisi keisari tahtomaan ottotytoekseen, niin ei
laehtisi. Sittenkin kun haen suureksi tulee, on haen aeidin tykoenae.

Kotona haen haki tiuhtanansa ja kaepynsae valmiiksi, ettae kun aeiti tulee ja
antaa lankaa, niin rupeaa haen kutomaan.

Mutta aeiti viipyi kauan ja tuntui oudolta olla yksin. Kangaspuut tuossa
olivat tyhjaenae. Poelkyltae riippui alusvaate ja polkimet repottivat
lattialla, tiuhtavarvat olivat pystoessae loukossa, jousi ikkunalla ja
sukkula, jossa oli vielae puolinainen kaeaemi. Istuimella oli aeidin
arkihame ja roeijy ja lipokkaat vierekkaein istuimen alla. Kello naksutti
kovasti, ja kun loei tuntimaeaeraeae, niin pelotti oikein. Tuntui
yksinaeiselle ja oudolle, ettae itku pyrki tulemaan.

Pojat juoksivat kadulla roirosilla ja tytoet hyppaesivaet nuoralla. Elsaa
ei haluttanut katsoakaan heitae. Tuntui kuin olisivat olleet kaikki
vieraita. Ei vaelittaenyt lehmistaekaeaen, joita kulki haekiltae, ei
Helunastakaan, jonka Nikkilaen emaentae oli itse hakenut. Meni istumaan
kangaspuille, painoi poskensa aeidin hametta vasten ja puhkesi hiljaiseen
itkuun, tietaemaettae mitae oikein itki.

Itkun laehteet vaehitellen kuivuivat ja ajatukset alkoivat juosta. Vaan
kun haen taas katseli ympaerilleen kamarissa, jossa kaikki muistuttivat
aeidistae, palautui kaipauksen tunne ja silmaet uudelleen kastuivat. Haen
painoi uudelleen poskensa aeidin vaatteisiin ja aeaeneensae rukoili
Jumalalta anteeksi, ettae oli ollut semmoinen.

Ja kun aeiti vihdoin tuli, ikkunan ohi astui, valtasi Elsan ahdistava
ilon puuska, niin ettae haen huudahtaen syoeksyi aeitiaeaen vastaan kadulle ja
tarttui aeitiae vyoetaeryksiin.

"Hohoi", huokasi aeiti istahtaessaan tuolille raukeana.

"Niin olen kuin lankavyyhti. Oli sitae vaille, ettei tarvinnut kadulla
levaehtaeae. No hyvae onkin, ettae saa nyt huoletonna olla vaehaen aikaa:
Montinilta en nyt saanutkaan enaeae kudottavaa, vaan huomenna tuodaan
Jaentiltae", selitti haen tyytyvaeisenae ja laihat kasvot vaeha