Pelotti kauheasti ja kylmae karsi ruumista.
Vasta kun pisti paeaensae paeaenalustan alle, niin oli parempi olla, vaikka
muu ruumis kaulaa myoeten tuntuikin turvattomalta. Mutta sieltae
paeaenalustan alta uskalsi kuitenkin kurkistaa huoneelle, ja kun naeki,
ettei ollutkaan sitae akkaa, niin haevisi pelko. Vierestae tuolilta sai
aeidin saalin ja sen levitti peitoksi, ja huppukorviin kun paneusi, niin
oli kuin turvan takana, jottei pelottanut ollenkaan.

Kuohuva mieli asettui ja sen mukaan itkukin laimentui ja alkoi saattaa
ajatuksiaankin asetella. Vaikka tahtoivathan ne aeskeiset kuvat vielae
mieleen pyrkiae, vaan kun tulivat, niin kurkisti saalin liepeen alta
huoneelle ja silloin naeki, ettei siellae ollut mitaeaen, ei aeitiae kuolleena
eikae sitae rumaa akkaa vuoteen vieressae. Sillae tavoin niitten kuvien
taeytyi aina poistua, ja harvemmin ne enaeae pakkausivatkaan.

Mutta siellae saalin alla tuli ikaevae aeitiae ja rupesi ajatteluttamaan,
ettae jos aeiti ei ole jaksanut Montinille saakka sen kankaansa kanssa,
vaan on kadulle lyykistynyt. Ja sitae enemmaen rupesi vaivaamaan, kuta
enemmaen ajatteli ja koetti vakuutella, ettae on se jaksanut. Lopulla pani
se niin levottomaksi, ettae piti laehteae katsomaan.

Juoksujalassa kulki haen katuja, ei joutanut arvelemaan, ettae mitae
ihmiset ajattelevat, ei tullut edes mieleenkaeaen. Huolena oli vain aeiti.

Sitae menoaan tuli haen Montinin portille ja oli levollisempi, kun aeitiae
ei ollut kadulla naekynyt, ettae tottakai se sitten on jaksanut. Vaan
varmuudeksi halutti naehdae. Sisaeaen ei kuitenkaan viitsinyt mennae eikae
kartanollekaan oikein, ettae jos huomaavat tai jos sattuisi Montinin Jori
ja tytoet tulemaan. Hiljalleen vetaeytyi seinaenviertae ja pidaetteli
nyyhkytystae, joka aika ajoin vielae pulpahti kuin pore vedenpintaan.
Nurkan takaa sitten kurkisti. Kyoekin ikkuna sopikin naekymaeaen verannan
kulman takaa, kun pitkaeksi kaulansa kurkotti. Tikapuut olivat pahasti
edessae, vaan kun laskeutui kumarruksiin, niin puolapuitten vaelistae naeki
alaruudut. Ja sieltaepae nyt naekyi vaehaen aeidin paeaetae, toinen puoli
takaraivoa ja vaehaen olkapaeaetaekin. Aeiti se oli. Tuntui aekkiae hyvaelle,
posket karahtivat kuumiksi ja suukin hymyyn vetaeytyi. Kerran naekyi
akkunasta toista kaettae, huivin kun kaulalta nosti paeaelaelle. Ja nyt oli
ihan varma tosi, ettae se oli aeiti. Ja semmoinen mielihyvae syntyi, ettae
naurun hykaehdys tuli aeaeneen. Ja helpolla mielellae saattoi