oli peitteen tapainen ja muinainen turkki, joka oli
paeaenalupolsterin virassa, kiskottu lattialle, niin ettae ei ollut
jaeljellae kuin paikkainen olkimatrassi, joka levaellaeaen siinae kirjavana
paistoi ja muuan nurkka toerroetti pystyssae kuin ilmaa nuuskien.
Vaateriekaleita oli ympaeriinsae lattialla kuin olisi niitae kylvetty.
Likavesiaempaeri oli loukosta kuljetettu keskilattialle ja sen ympaerillae
oli luudan tynkiae: lehmaet kaivolla juomassa, koko karja. Tallilapio,
jonka aeiti senkin seitsemaen kertaa oli ylisille toimittanut, oli taas
alaalla ja keskilattialla: se oli oikein semmoinen kasanskireki, jolla
joku herrana ajoi. Arkun kannella, jota poeytaenae kaeytettiin, oli
mustakylkinen pata, jauhopuuroa puolillaan, ja vieressae piimaekuppi,
jossa uiskenteli pari lusikkaa. Noessa oli useampain lasten kaedet ja
muutamilla oli suupielet ja posket puurossa, leuka ja rinta piimaessae.
Alarikilla oli isaen vanhat saappaat jalassa ja takki paeaellae ja lakkinsa,
jossa oli punainen vuori, nurin kaeaennettynae, sillae haen se oli herra,
joka ajeli kasanskireellae. Ville oli paljain saeaerin, haen oli ripustanut
housunsa muutaman seipaeaen nokkaan purjeeksi laivaansa, jona oli toinen
pilttuu. Toisessa pilttuussa oli Kristiinalla kauppapuoti, josta sai
ostaa, tietysti mitae vain tahtoi. Ja kaikki he olivat olevinaan jotakin,
sitae varten varustuksensa kullakin ja komeat mielestaeaen: rojua kaikki
tyynni, saatu mistae sattui, josta lapsen mielikuvitus teki mitae tahansa.
Jonkun verran arvoa olisi aeitikin niille voinut antaa, vaan naein
vierasten kaeetessae ei haen saattanut muuta kuin siunailla sitae siivoa ja
komentaa tiukasti kutakin hajoittamaan laitoksensa ja joutavat
kiireimmiten viemaeaen tunkiolle.

"Rupea, Aappo kulta, sinaekin siivoamaan, ettae naeyttaeisi vaehaenkaeaen
ihmisten asunnolta", pyyteli haen.

Mutta tuskin saivat pahinta siivoa korjatuksi, kun jo Karenin rouva
toisen rouvasihmisen kanssa tuli kartanolle.

He katselivat sinne asuinrakennukseen ja yrittivaet muutamasta ovesta,
vaan Aappo huusi tallin ovelta:

"Taeaellae me asutaan."

Kaemmeniaeaen yhteen lyoeden he siunailivat ja paeaetaeaen nyoekyttivaet tallin
ovelle tultuaan. Katselivat toisiaan hetkisen ikaeaenkuin ettae untako he
naekevaet vai ilmissaekoe ovat ja sitten taas siunailivat. Vaehaen selvittyaeaen
paeaetaeysi Karenin rouva kyselemaeaen:

"Eikoe taemae ole talli?"

"Talli", vastasi Vimparin vaimo naurahtaen. "Taemae on tuon Kurol