tta suorastaan", sanoi jaeykaesti
rouva.

Vaimo seisoi kuin syytetty ainakin. Kyllae haenkin mielestaeaen myoensi, ettae
totta se oli. Vimparikin oli anniskeluun vienyt monenkin aapisen hinnan
ja oli haen sitae sanonut monta kertaa Vimparille, ettae sen sijaan kun
kuljet anniskelussa, menisit kirjakauppaan ja ostaisit lapselle aapisen.
Vaan ei haen nyt vieraille tahtonut ruveta miestaeaen moittimaan.

"Eikoe se ole kumma, jos tuommoisella kasvatuksella tuleekin lapsista
pahantekijoeitae", sanoi rouva.

"Tulevan naekyy semmoisistakin, joilla on aapiset hyvaet ja kirjoja
kainalot taeynnae", puolusteli vaimo. "Se on Herran kaedessae, eikae ihmisen
vallassa."

"Jaa, jaa, vaan lapset ovat Herran lahjat ja vanhemmat ovat
edesvastauksessa niitten elaemaestae. Lapsi tulee ahkerasti Jumalan sanalla
neuvoa ja siihen totuttaa jo pienestae, rakkaudella kohdella, rakkaudella
rangaistakin; vaan oletteko niin tehnyt, sitae minae en luule, sillae se ei
siltae naeytae", puhui rouva jo vaehaen nyreyksissaeaen vaimon vastauksista.

Ei yhtaeaen paeivaeae kulunut, ettei vaimo olisi ajatellut lapsiaan.
Iltasella kun ne toinen toisensa peraestae vetaeytyivaet vuoteelle ja
pujottautuivat ryysypeitteen alle ja siinae vielae sipattelivat kieraehteli
aeidin hiljainen siunaus heitae ja kohosi Jumalan luo rukous heidaen
puolestaan. Ja aamusella kun he nukkuivat, kyhjoettivaet paljaina peitteet
pois potkittuaan, niin aeiti peitellen raukkojaan kuvaili heille kullekin
hyvaeae osaa taessae elaemaessae. Ja usein paeivaellaekin, kun he telmivaet ja
mellastivat, niin aeidin ajatuksen kulkivat heidaen elaemaensae polkua. Haen
kuvaili heille mitae parasta osasi. Pojistaan naeki minkae kaesityoelaeisenae,
minkae reippaana, uljaana merimiehenae tai muuna kunnon ihmisenae,
tyttaerensae hyvinae palvelijoina. Haen ei tullut koskaan ajatelleeksikaan,
ettae niistae tulisi pahantekijoeitae ja huonoja ihmisiae yhdestaekaeaen. Vaan
nyt heraesi haen kuin unesta.

"Eihaen tuota tiedae, mitae niistae voi tulla. Pahuuteen en ole heitae
neuvonut koskaan ja koettanut olen, minkae vain olen voinut ja
ymmaertaenyt, hyvaeaen ohjailla. Vajavaista se on kyllae ollut ja
puutteellista. Eikae ole aina tullut niin tehdyksi kuin olisi pitaenyt,
vaan on usein paeaessyt paha sisu ja turmeltunut luonto naekymaeaen ja
vaikuttamaan", selitti haen itkien.

Lapset alkoivat keraeytyae aeitinsae ympaerille ja vieraita karsaasti
katsella.

Vaan Karenin rouva oli tyytyvaeisen naekoei