t saada, se on semmoinen ettae se on aina
pienempaeinsae niskassa ilman mitaeaen syytae", selitti Liisa.

Leikkipaikka oli jo laehellae. Tuolla naekyi hiekkatoeyraes vaehaen matkan
paeaessae ja siellae tytoet leikkivaet. Ne panivat kuperkeikkaa toeyraestae alas.
Rinnakkain laehtivaet toeyraeaeltae, huiskahtelivat sikin sokin, ettae jalkoja
oli pystyssae kuin torrakoita. Yhteen myttyyn keraeytyivaet rinteen alle ja
siitae kun selvisivaet jaloilleen, niin alkoi semmoinen ilon metakka,
nauru ja huuto. Sitten taas rinnettae yloes ja huiskeikkaa alas.

Liisa pysaeytti toverinsa ja kysyi:

"Eikoestaeaen minusta tule huono ihminen?"

"Ei", vastasi Elsa empimaettae ja vakuuttavasti ja haevetti haentae nyt
mahdottomasti, ettae oli sanonut Liisalle aesken niin.

"Kun rukoilee Jumalaa, niin eihaen tule?"

"Ei."

"Minaepae rukoilen aina. Ja minae tykkaeaen sinusta."

"Liisa ja Elsa", huudettiin tyttoejoukosta.

Semmoinen ilon puuska tapasi molemmat, niin Elsan kuin Liisankin, ettae
kohoksi maasta kiskasi. Liisa sieppasi Elsaa kaedestae ja molemmat
laehtivaet kuin tuulispaeae olisi heidaet temmannut. Hyppyae juoksivat ja
Liisa tahdiksi lauloi:

Rim min naellae reen
evers perran pee
litvik likka vee
litvik likka vee
vuotok rassassee
unter riivantee.

Ja riemulla ottivat heitae toiset vastaan, varsinkin Elsaa hyvaeiltiin,
sillae Elsalla oli aina uusia ja hupaisia leikkejae.

Elsa esittelikin heti uutta leikkiae: enkelisille. Kukaan ei tiennyt
vielae miten sitae ollaan, vaan halukas oli jokainen.

"Me olisimme muka enkeleitae ja lentaeisimme alas maahan", selitti haen ja
naeytti miten piti hypaetae. Kaedet piti olla levaellaeaen ja toinen jalka
vaehaen koukussa taakse.

Sievaeltae se naeytti toisistakin ja leikki alkoi. Niin ettae pian oli suuri
parvi enkeleitae lentaemaessae toeyraeaen aeyraeaeltae alas maahan, josta
kiipesivaet aeyraeaelle ja taas enkeleinae alas.

"Katsokaa minua!" huusi jokainen laehtiessaeaen lentaemaeaen ja koetti olla
miten paraiten enkelin naekoeinen.

Elsa hajotti palmikkonsa, levitti hiukset hartioille ja sitae noudattivat
heti kaikki. Vaan Elsa huomasi taas uutta siihen.

"Tytoet, tytoet! nyt minae tiedaenkin miten vasta ollaan oikein kuin
enkeleitae ... nyt minae tiedaet... Naein."

"Voi, joo joo!" huusivat kaikki ja ehaettivaet riisuutumaan paitasilleen.

Nythaen sitae vasta naeytti oikein enkeliltae, jalatkin kun paremmin
naekyivaet. Ja naein oli lystimpae