sinyt, kun pelkaesi, ettae aeiti nauraa ja
sanoo:

"Iso tyttoe ja niin lapsellinen."

Niinhaen se aeiti usein sanoi ja se haevetti Elsaa. Haen pysyi sen taehden
tyynenae ja rupesi kuvailemaan minkaelaista siellae olisi paimenessa.
Semmoinen tasainen kenttae olisi, jossa kasvaa ruohoa, ja siellae lehmaet
ovat jyrsimaessae. Vaan sen takana olisi kaunis metsae: korkeat puut ja
tuuheat, niin ettei sinne aurinkokaan paista, ja maa puitten vaelissae
viheriaeae sammalta. Mutta muutamassa kohti olisi aivan kuin maja, jossa
he Ojanniemen Marin kanssa leikkisivaet. Syvemmaellae metsaessae olisi suuri
kivi, sammalpeitteinen. Siellae he istuisivat ja laulaisivat. Ja linnut
tulisivat siihen ympaerille eivaetkae pelkaeisi heitae, vaan tulisivat aivan
laehelle, aivan kaedelle istumaan. Mutta vaehaen matkan paeaessae olisi talo,
jossa asuisi ... tai sitae taloa ei olisi, vaan etempaenae olisi kuninkaan
linna, semmoisessa laaksossa hyvin synkaessae metsaessae, ja sieltae linnasta
tulisi kuninkaan poika ja naekisi heidaet, kun he siinae kivellae istuisivat
ja laulaisivat ja kummallakin lintu kaedellae, ja se kuninkaan poika...

"No jopahan alkoi vyyhti juosta", sanoi aeiti.

Tosiaankin. Vyyhti oli jo parannellut juoniaan, vaikkei Elsa sitae ollut
huomannut sorruttuaan satumaailmaan. Laehti nyt lankaa. Kaeaemi taeyttyi,
taeyttyi toinen, harvastellen, vaan kuitenkin. Ja siinae ohetessaan kaevi
vyyhti yhae selvemmaeksi. Pian alkoi annella minkae rukki suinkin nieli.
Vaeliin katketa rapsahti lanka, vaan niin harvoin, ettei haitaksi asti.

Suristen pyoeri rukki ja kerinlaudat raeklaettivaet ja vyyhti kiertaeae
sylkytteli purkaen lankaa, minkae Elsa suinkin suoltaa kerkesi. Joku
sykertynyt lankatukko juoksi vyyhdin laidassa, viipsotti toista puolta
yloes toista alas, vaan ei se ristiksi paneutunut. Viimein se tupsahti
hyppysiin ja luiskahti kaeaemille kiertymaeaen niine sotkuineen. Siinae oli
vaehaen selvittelemistae, vaan kun sen sai, niin siihen se loppuikin se
vyyhti. Ja nyt elpyi Elsassa toivokin, ettae paeaesee vielaekin toisten
joukkoon, jos ei laehtoeoen juuri, niin pian jaelkee.

Uutta vyyhtiae laitteli haen kiireellae kerinlautoihin. Selvae naeytti taemae
vyyhti olevankin. Heti alusta pitaeen laehti juosta voenkaelehtaemaeaen ihan
puhtaasti.

Kaeaemejae syntyi ja lennaehteli vasuun tuon tuostakin ja taas. Niin ettae se
kaevi kuin ennenkin ja vielae vaehaen paremmin, sillae Elsa koetti parastaan
joutuakseen. Pitkaeaenkoe siinae m