taeaen, miten haen
noituikin kotona.

"Kyllaepae olet ollut pahanaikainen. Jos on ollut syytae muissakin, niin on
ollut sinussakin. Ai, ai Liisa, kun olet tehnyt pahasti. Ajatteleppas
aeiti raukkaasi, miten se on pahoillaan ja murehtii, ja isaesikin, jolle
aeitisi varmaankin on kertonut. Eikoes aeitisi itkenyt?"

"Itki."

"Niin no. Voi Liisa kulta, kun olet ollut paha."

Liisa vakavana istui tuolin nurkalla alla paein ja kostein silmin alta
kulmain katseli vuoroon Teppoa vuoroon emaentaeae ja Iikkaakin, joka niin
tyytyvaeisenae soei siellae poeydaen takana isaensae ja aeitinsae keskellae.

"Etkoes ole tehnyt pahasti?" kysyi Teppo jonkun ajan annettuaan Liisalle
mietintoeaikaa.

"Olen minae kyllae."

"No, mene sitten ja pyydae kauniisti anteeksi."

Liisa laehti heti ja kiireellae aivan kuin olisi haenelle pistetty jotakin
kaeteen ja sanottu: tuossa on, vie tuo joutuin kotia elaekae suinkaan
pudota.

Vaan se putosi kuitenkin. Kun haen tuli sisaeaen, jossa isae ja aeiti
istuivat syoemaessae, niin isae ilvehtien kysyi:

"Missaes se meidaen mamselli on ollut?"

"Lennossa", vastasi Liisa ja istuutui syoemaeaen hilpeaellae mielellae.

Niinhaen se aina kaevi, ettae kun haen Tepolta laehti katuvaisella mielellae
ja taeydessae aikeessa pyytaeae anteeksi pahuutensa, jaei se tekemaettae aeidin
ankaruuden takia tai isaen leikkiin unehtui.

Mutta koskaan ei jaeaenyt pyytaemaettae Jumalalta anteeksi maata pannessaan.
Niinpae haen nytkin teki ja kaeaeri sitten hellaesti kaetensae aeidin kaulaan ja
nukkui.

4

Nousevan auringon punertava valo levisi vasta rakennusten katoille kun
Viion leski jo tyoelleen kyhaeysi. Haen nousi nyt tavallistaan varemmin
saadakseen hyvissae ajoin paeaetoekseen loppuvan kankaansa ja paeaestaekseen
sitten vielae taemaen paeivaen nimelle uutta kehimaeaen.

Mielensae tyydykkeeksi ja voimaisa virkeydeksi silmaesi haen kangaspuihin
istuessaan, mitae vielae oli tekemaettae ja mitae jo tehtyae. Hienoina
suikaleina enaeae vannehtivat loimet poelkkyae, jonka hamppuvaate paistoi
kuin kerjaelaeisen iho repaleisten vaatteiden alta. Tuskin oli siinae
puolikymmentae kyynaeraeae enaeae. Mutta lukkari oli kiertynyt paksuun
vaatekaeaeryyn, vaehaen vailla sataviisikymmentae kyynaeraeae kaunista
nelivartista oli siinae.

Siinae oli ankaran tyoen ja monien vaivain tulos. Mutta kestetyt vaivat
eivaet enaeae tuntuneet, naekyi yksistaeaen niitten hedelmae. Uutta kangasta
ajatellessaan, minkae vaivain