takana se on, tuntui kuitenkin kuin tuo
sataviisikymmenkyynaeraeinen vaatepakka olisi ihmeen luoma. Sentaehden
antautui haen sydaemen halulla kiittaemaeaen Jumalaa, joka oli haentae auttanut
huojentaen haenen tyoetaeaen. Ja samalla hartaudella rukoili haen, ettae
Jumala antaisi haenelle terveyttae ja voimia yhaekin niinkuin taehaenkin
asti. Ja ajatuksissaan siinae kaeaentyi haen tietaemaettaeaen katsomaan nukkuvaa
lastaan.

Tuossa se raukka lepaesi, nukkui rauhallisesti, hohtavin kasvoin, kaedet
posken alla, puhtaana ja viattomana ja kauniina kuin enkeli.

Jos haen olisi rumakaan... Tai kun haen kuolisi... Taivas haenet perisi,
sillae tuollaisten on taivaan valtakunta... Jumalan luo lentaeisi,
sielunsa kohoaisi pyhyyden ja kirkkauden asuntoon...

"Vaan jos sinae Jumala olet viisaudessasi maeaeraennyt haenelle elaemaen
paeiviae, niin auta haentae aina oikealle tielle", rukoili aeiti hartaasti
aeaeneensae.

Elsa heraesi. Mutta haen ei malttanutkaan vielae nousta, kun oli juuri
naehnyt kaunista unta. Oli kuin hyvin sininen taivas ja kirkkaita taehtiae
taeynnae, keskellae niinkuin syvennys, jossa Jeesus seisoi, ympaerillae
enkeleitae, suurempia ja hyvin pieniae. Kaikilla oli valkoiset siivet.
Isoilla enkeleillae oli valkeat vaatteetkin niinkuin kaitaiset hameet ja
pitkae tukka, pienimmillae enkeleillae ei ollut vaatteita, pulleat posket
ja kihara tukka. Haen halusi vielae naehdae sitae unta ja painoi siinae
toivossa silmaensae umpeen ja nukkui uudelleen.

Haen nukkui pitkaeaen. Vasta heraesi kun aurinko paistoi uunin kylkeen ja
kadulta kuului lehmaenkellojen kalke. Eikae heraettaemaettae heraennyt
silloinkaan.

"Jo taitaa, Elsa, Heluna sinut jaettaeae", heraetteli aeiti. "Emaentae kaevi jo
kysymaessae sinua."

Raukaisi Elsaa vielae ja mieli oli ihan unnuksissa. Ei tahtonut selvitae
mitenkaeaen.

"Heluna jaettaeae sinut", muistutti yhae aeiti. "Ja kaeaemitkin loppuvat
minulta aivan kohta. Nouse, nouse lapsi."

Miten se Elsasta tuntui, kuin Heluna olisi haentae puskenut kylkeen, ja
sentaehden vastenmielistae oli laehteae sitae viemaeaen. Samassa kun muisti,
ettae tytoet olivat aikoneet mennae taenae paeivaenae hiekkatoeyraeaelle
Karjasillan taakse leikkimaeaen, aamusta paeivin jo laehteae, niin paeaetti
haen, ettei haen nyt laehdekaeaen viemaeaen Helunaa, sillae piti kaeaemejaekin
tehdae aeidille oikein paljon, ettae saisi huoletta olla vaikka iltaan
asti. Viekoeoen nyt kerran emaentae itse Helunan.

Mutta ruvetes