ka
kuinkakin hyvae olisi johtaja ollut. Vaan parempihan toki olisi
lastenkodissa kuin tuolla maailman jaloissa. Mutta nyt Lammin Kaisa oli
senkin ajatuksen turmellut, todistanut sen puheen, ettae lastenkodista
tulee paljon tuollaisia.

Kun Jumala antaisi haenelle terveyden paeiviae niin kauan kuin Elsa on
kykenemaetoen toimeentuloansa hankkimaan, ajatteli haen taas, vaan aivan
kuin varkain. Haen oli kerran naein rukoillut hartaasti Jumalalta, vaan
sitten huomannut, ettae se rukous oli vaeaerae ja syntinen. Sillae parempihan
turva Elsalle oli Jumalassa kuin haenessae, heikossa ihmisolennossa. Ja
haen sentaehden koetti karkoittaa tuota ajatustakin aina, vaan se tuli
kuitenkin uudelleen, oli jokapaeivaeinen vieras--taikka oikeammin sanoen:
se ajatus oli haenen mielensae varsinainen asukas.

"Voihan Elsa sittenkin, jos minae elaeisin vaikka kuin vanhaksi, joutua
turmeluksen tielle", ajatteli haen pyyhkaeistaekseen pois tuota toista
ajatusta. "Vaan jos haen Jumalassa pysyy, niin ei horjahda."

Ja haen laehetti hartaan rukouksen Jumalalle.

"Opeta haentae sinua tuntemaan, neuvo haentae, tue, pidae haenen sydaemensae
puhtaana. Sinun on valta, voima ja kunnia!"

3

Liisa on ilkein penikka Vaaralla, sanottiin yleensae. Eikae suinkaan
aeitinsae sitae vastaan pannut.

"Niin se on", myoensi haen niille, jotka Liisaa haenelle ilkeaeksi
moittivat, "niin pahankurista lasta ei ole kenellaekaeaen ihmisellae
maailmassa".

Ja haen kuritti Liisaa ankarasti haenen pahuuksistaan, niin ankarasti
ettei kukaan muu Vaaralla. Sen haen oli kuulut sanottavan ja tiesi
itsekin, vaan eipae muilla ollutkaan semmoista lasta.

Tepon isaentae oli syytaenyt kerran Latun emaentaeae, sanonut:

"Sinae raeaekkaeaet lastasi ja sillae sen turmelet."

Siitae syntyi viha heidaen vaelilleen, niin ettei Latulta kaeyty Tepolla
eikae Tepolta Latulla muut kuin lapset, vaikka Teppo ja Latun emaentae
olivat kasvinkumppaneita ja Lattukin oli hyvae tuttu.

Latun emaentae syytti Teppoa ettae se heidaen Liisan oli pilannut.
Pienempaenae oli Liisa ollut hiljainen, oikea nuhjus. Yksikseen muhjannut
paeivaekaudet, ettei tiennyt paljon koko lasta olevankaan. Hakemalla
saatiin usein hakea loukoista ja saavien takaa ja mistae milloinkin. Vaan
suuremmaksi tultuaan kun alkoi Tepolla kaeydae, niin paeivae paeivaeltae tuli
rajummaksi. Alkoi kilmuilla kaikki katot ja joka reijaet kontata.
Siellaehaen se Tepolla poikaviikarien parissa oppi kaikki konstit. Mitae
ta