n tyttoe jaei siihen taloon paimeneksi.

Kun haen kulki lehmaein kanssa metsaessae, niin lauleli haen aina. Vaan laehti
sitten kerran kaevelemaeaen ja jaetti syoemaeaen lehmaet. Kun oli vaehaen
kaevellyt, tuli vastaan hyvin kaunis lampi. Sen lammen rannalla kasvoi
hyvin kauniita kukkia niin paljon, ettae paeaelle taeytyi astua, ja
omenapuita siellae oli myoes sen lammen ympaerillae. Siihen tyttoe istui
rannalle ja alkoi laulella, mutta kuulikin samassa soittoa, hyvin
kaunista. Sieltae kuului soitto sen lammen toiselta puolelta, ja kun
tyttoe sinne katsoi, niin naeki haen siellae kauniin puutarhan. Ja siellae
puutarhan keskellae istui poika ja soitti kannelta. Punainen
samettiviitta sillae oli hartioilla ja musta, kiherae tukka valui
valkoiselle kaulalle ja sille punaiselle viitalle. Ja se poika oli niin
kaunis, ettei tyttoe saattanut muualle katsoakaan. Mutta kun sitten
pikimmaeltaeaen katsahti lammelle, niin naeki kauniin valkoisen joutsenen
uivan siihen rantaan, jossa haen istui. Ja se poika siellae toisella
rannalla tuli laehemmaeksi ja soitti kannelta ja soittaissaan lauloi hyvin
kauniilla aeaenellae:

Aelloes sae tyttoeni pelkaeae
istua joutsenen selkaeaen,
haenpae sun kaunoisen tuo
kaipaavan ystaevaen luo.

Ja se joutsen tuli sitten aivan sen tytoen tykoe ja tyttoe istui sen
joutsenen selkaeaen ja se ui sille toiselle rannalle, jossa se poika oli.
Eikae tytoeltae kastuneet jalatkaan, kun se joutsen niin sievaesti piti
selaessaeaen ja ui niin tasaisesti. Ja sitten se joutsen vei tytoen sen
pojan luo ja se poika oli kuninkaanpoika ja se otti tytoen morsiamekseen
ja vein kuninkaan linnaan, joka oli siinae puutarhan keskellae, ja siellae
ne elaevaet...

Mutta se oli hyvin hyvae tyttoe, aina ollut tottelevainen aeidilleen."

Paeivae hulmahti paistamaan taeydeltae teraeltaeaen. Valoisaksi muuttui tupa,
ja kirkas ikkunan kuva ilmestyi lattialle.

Emaentae avasi tuvan oven, josta raitis, tuoreelle tuoksuva ilma tunki
huoneeseen. Kamarista kuului kangaspuitten helske ja kadulta lasten
hilpeitae aeaeniae.

2

Poliisien kynkaessae astui Tolpan Anna, tukka oli hajallaan harteilla ja
kevyt puku hulmehti tuulen leyhytellessae.

Vaekijoukko, mikae oli kertynyt Tolpan Annan asunnon luo, oli jo
hajaantunut, muutamia eukkoja, joitten into vielae hehkui, seisoi kadulla
ryhmaessae puhelemassa.

"Ne veivaet sen putkaan."

"Putkaanpa tietenkin."

"Varmaankin sakotetaan."

"Ei paeaese Anna enae