eisata Jumalalle kiitosta."

Nikkilae ei virkkanut siihen mitaeaen, laittausi vain istumaan mukavasti ja
rupesi lukemaan Latun Jannen kirjettae.

"Niin on onni onnellisten kuin kevaeinen paeivaen nousu", sanoi Nikkilae
hiljaisesti ja vaipui syviin mietteisiin.

"Nikkilae", havautti haenet Elsa.

"Mitae", tikasi Nikkilae.

"Jopa olette taas yrmynae."

"Enpaehaen ole."

"No kertokaa sitten taas jotakin."

"No mitae minae kertoisin?"

"Jotakin."

"No minae kerron", sanoi Nikkilae ja muuttui iloiseksi aina Elsan kanssa
rupattaessaan. Ja vaehaen mietittyaeaen kertoi haen:

"Oli pieni tyttoe, jonka isae ja aeiti olivat kuolleet, eikae ollut koko
maailmassa ketaeaen, joka olisi haentae elaettaenyt ja hoitanut. Haen laehti
yksin kaevelemaeaen metsaeaen. Kaeveli koko paeivaen, ja kun ilta tuli, niin
haki haen pehmeaen sammalmaettaeaen ja paneutui siihen nukkumaan. Linnut kun
naekivaet, ettae pieni sievae tyttoe siinae makasi, niin kokoontuivat kaikki
siihen puuhun, jonka juurella se maetaes oli, jossa tyttoe makasi, ja
alkoivat laulaa niin kauniisti yhteen aeaeneen, ettei tyttoe eikae kukaan
ollut kuullut niin kaunista laulua. Ja siihen se tyttoe sitten nukkui.
Aamulla kun heraesi, aurinko paistoi ja linnut vielaekin lauloivat.

Mutta tytoellae oli naelkae. Haen aikoi laehteae kaevelemaeaen ajatellen, ettae
kyllae sieltae joku talo loeytyy, kun vielae pikkuisen menee eteenpaein.
Sieltae pyytaeae ruokaa. Mutta kun siinae nousi istumaan ja juuri oli
laehdoessae, naekikin haen siinae puussa kaksi pientae tyttoeae. Ne olivat hyvin,
hyvin pieniae, ja valkoiset vaatteet oli toisella ja toisella siniset ja
kultahelmet kaulassa kummallakin, ja kun tarkkaan katsoi, naekyi niillae
hienot valkoiset siivet hartioilla. Ne nakkelivat toisilleen omenia ja
nauroivat. Sitten ne sille tytoellekin nakkasivat niitae omenia, ja kun
sillae oli naelkae, niin haukkasi haen heti ja se oli niin makeaa, ettei haen
ollut koskaan syoenyt mitaeaen niin makeaa.

Sitten ne pikkutytoet lentivaet pois siitae puusta ja paeaetaeaen
nyoekaeyttelivaet ja nauroivat sille tytoelle ja tyttoekin laehti kaevelemaeaen,
kun oli tarpeekseen syoenyt niitae omenia, joita ne pudottivat. Sitten kun
tyttoe oli hyvin kauan kaevellyt, tuli haen muutamaan taloon. Ja haenellae
taas oli naelkae, niin sanoi sen talon emaennaelle, ettae: 'antakaapa emaentae
kulta mulle ruokaa'.

Se emaentae sanoi ettae: 'saat tulla meille paimentamaan lehmiae', ja antoi
ruokaa ja sitte