len paeaetaeni pitempi muita."

"Se oli siunattu asia", hyvitteli Nikkilaen emaentae. "On niitae hyviae
ihmisiae maailmassa. Se Liisakin, jota niin kaikki moittivat, ja taemae
tytoen tylleroekin joka lupasi rukoilla Jumalalta apua meille", hyvaeili
emaentae Elsaa kaulasta pidellen ja Nikkilaelle selitti:

"Taemae aesken kuiski minulle, ettae minae rukoilen Jumalaa, niin se laehettaeae
teille rahaa."

"Joko sinae rukoilit?" kysyi Nikkilae.

"En minae vielae, illalla minae olisin rukoillut", selitti Elsa ujostellen
ja vaehaen pahoillaan, kun tuli apu ennen kuin haen kerkesi rukoilla.

Emaentae asettui tyoehoensae suu makeassa hymyssae ja silmaet raepaettivaet.
Nikkilae makasi selaellaeaen kaedet ristissae paeaen alla ja katseli
miettivaeisenae kattoon. Elsa istahti ikkunan pieleen ja silmaeili ulos.
Oli aivan kuin ei kellaeaen olisi ollut sanaa sanottavaa.

Ilma oli selkeaempi, vaan vielae naekyi kadunpuoleiseen ikkunaan synkkae
pilvi, rakennusten takaa ammotti kuin musta holvi, jota kirkas ja
kaunisvaerinen sateenkaari naeytti kannattelevan.

"Nikkilae, ette usko!"

"No mitae?"

"Niin kaunis sateenkaari."

"Ohhoh."

"Jos minae olisin enkeli, niin minae juoksentelisin tuota sateenkaarta
myoeten ja tuolla korkeimmalla kohdalla istuisin, katselisin taenne maahan
ja heiluttelisin jalkojani."

"Niinkoe ne enkelit tekevaet?"

"En tiedae, vaan niin minae tekisi."

"Etkoe muuta tekisikaeaen?"

"Joo. Kaevisin Jumalan asioilla. Kuulkaapa! Minae tahtoisin Jumalalta
rahaa ja toisin teille. Ja Helunalle toisin kultaisen verolipun
ruskeassa samettinauhassa..."

Emaentae nauroi sydaemensae pohjasta ja Nikkilaekin koetti, minkae ryinnaeltaeaen
saattoi.

"Poliisitpa ottaisivat pois sen verolipun ja sakottaisivat meitae.
Verolippu pitaeae lunastaa maistraatista, ei se kelpaa taivaasta, vaikka
Jumalan maahan se on, jossa lehmaet laitumella kaeyvaet."

"Minaepae sanoisin Jumalalle, niin se rankaisisi poliiseja ja sitae toista.
Mutta kuulkaapa vielae. Minae toisin lakkiverkaakin ja..."

"Sinae olisit hyvae enkeli", arveli Nikkilae.

"Ja minae kaevisin taeaellae usein, aeidin luona ja teidaen, ja sanoisin
aeidille isaeltae terveisiae ja teille Jannelta."

"Kun toisit Jannen taenne meille, niin se vasta olisi. Meidaen olisi niin
hupainen sitte olla ja helpompi elaeae. Ei tarvitsisi sinunkaan sitte
verorahoja tuoda, terveyttae vain", tuumasi Nikkilae.

"Ei Jannea saisi sieltae tuoda."

"Miksi ei?"

"Sen pitaeae v