eihaen sull' ole lasiakaan? Anna, kun minae prykaeaen
sulle oikein miehen totit.

--En minae huoli ... minun pitaeae mennae kotiin.

--Etkoe syoe illallista?

--Tuleeko illallinenkin?

--Totta kai, etkoe naee kuinka poeytaeae katetaan?

--Naeenhaen minae.

--Jaeae pois vain ... tulee hyvae illallinen ... jaeae nyt!

--En minae ... minae en ole oikein terve.

--No, eihaen sille sitten mitae osaa ... kuulkaa miehet!

--Mitae sinae...?

--No, ettae sinulle hyvaestiae heittaemaeaen!

--Ei, elae puhu heille mitaeaen.

--Totta kai! Kuulkaa miehet ja arvoisat vieraat... Mutta melu oli jo
niin suuri ja huone savua niin taeynnae, ettei toinen toistaan kuullut
eikae naehnyt. Vallesmannin aeaeni oli sitae paitsi aivan kaeheae, niin
etteivaet sitae kuulleet muut kuin aivan vieressae seisojat. Joku kiskaisi
haentae hihasta, ja haen unohti Hellmannin ja jaetti haenet seisomaan oven
suuhun.

Paeaellensae pukiessaan naeki Hellmanni, kuinka poeytaeae yhae katettiin,
kannettiin ruokia ja juomia ja asetettiin olut- ja viinipulloja vieri
viereensae kiinni toiseen paeaehaen poeytaeae. Olutta ennaetti haen lukea jo
tusinan pulloa ja viinejae puoli. Ja lisaeae tuli yhae puotikamarista.

Haenen silmaensae vaelaehti, haenen sieramensa suurenivat, haenellae oli
suurisolkinen leveae nahkavyoe kaedessaeaen. Se pyrki tekemaeaen kaaren
ilmassa ja ainoastaan suurin ponnistuksin sai haen sen pakotetuksi
kiristymaeaen vyoetaeistensae ympaeri.

--Kaeykaeae kaesiksi jumalanviljaan--kaeykaeae kaesiksi jumalanviljaan! kuuli
haen vallesmannin kehoittelevan.

Haen seisoi reessaeaen, oikaisihe pitkin koko pituuttaan ... sisaellae
naurettiin ja hohotettiin ja laulettiin kuorossa: "helan gar! helan
gar!--sumfrati rati--rati rallaa!--helan gar!"--hevonen kiskaisi
menemaeaen ja retkahutti haenet pitkaenaeaen reen peraeaen--

--Takaisin! huusi haen rengilleen. Pysaehytae! Mutta ennenkuin se ennaetti
tapahtua, hyppaesi haen reestae, riipaisi nahkavyoen irti solestaan, syoeksi
sisaeaen ja vetaeisi, turkki auki reuhottaen, yhdellae tempaisulla alas
poeydaeltae pullot ja pikarit, ja toisella paistit ja liemet ja lautaset.
Sen tehtyaeaen huusi haen, suu katkeran leveaessae naurussa:

--Kaeykaeae poeytaeaen, porsaat! Lakkikaa laetaekoestae, kylaen koirat! Se on
Hellmanni, joka tarjoo! Mjukaste tjenare, mina herrar!

Ja ennenkuin ehtivaet tyrmetyksistaeaen tointua, oli haen jo tiessaeaen,
rekensae peraessae retkallaan, ja nauroi mennessaeaen niin,