katolle, heitettaevaen malkoja pellolle ja
hajoitettavan tuohia tuulen vietaevaeksi ... ja jo kauan on haenen
silmissaeaen seisonut tuvan uuni keskellae ahoa kuin tulipalon jaelkeen...

Mutta sellaista mullistusta, niin perinpohjaista ja pikaista haevitystae,
kuin minkae haen nyt naekee, jysaehtaeessaeaen pimeaestae metsaestae avattuun
linjaan, ei haen ole osannut kuvitellakaan...

Sehaen on jo valmis rautatie ... penger tehty, ojat kaivettu, kiskot
pantu paikoilleen! Ja keskellae rataa, ihan haenen edessaeaen toeroettaeae
korkealla penkereellae jono hiekkavaunuja ja niiden edessae kiiltelevae,
ilkkuileva, ilkeaesti pihisevae veturi.

Hervotonna ja jalat tuskin paeaellaeaen pitaeen hiipii haen radan reunaa
tuvalleen paein. Suolla seisovat hajasaeaerin junttaustelineet ja niiden
ympaerillae rumppukiviae ja rykelmae kaesikaerryjae kumollaan, selaellaeaen,
syrjaellaeaen...

Haen hakee huoneitaan entiseltae aholtaan, mutta ei loeydae ahoa eikae
huoneita. Aho ja pellot ovat peitetyt hiekkaan, tupa, navetta ja saunan
ja kamarin salvos ovat haihtuneet naekymaettoemiin, ja niiden sijalle on
alettu rakentaa uutta kivijalkaa. Ainoa, minkae haen loeytaeae petaejikoestae,
on palanen tikapuita.

Haentae alkaa peloittaa. Haenestae on, kuin olisi haen siinae naekymaettoemien
vihanhenkien vaeijyttaevaenae, jotka taehtaeaevaet haentae metsaestae,
ojentautuvat ottamaan haentae jaloista kiinni, suhisevat ja pihisevaet
haenen ympaerillaeaen... Haen aikoo karata korpeen, mutta sieltae tuijottaa
haeneen huoneiden ikkunoita ja ovia toinen toisensa takaa ... tuolla on
veturi ja vaunut ... tuolla nuo telineet ja tuolla taas toiset. Ja haen
laehtee juoksemaan alas lammelle.

Mutta tuskin haen on ehtinyt toiselle puolelle penkereen, josta
irtonainen hiekka valuu haenen jaelkeensae, kun haen huomaa olevansa vanhan
metsaesaunansa edessae ja pysaehtyy siihen.

Se naeyttaeae olevan asuttu. Sieltae kuuluu kuorsausta raollaan olevan oven
laepi, ja kun haen kurkottaa sisaeaen, naekee haen lattialla kiukaan edessae
sammalilla makaamassa vanhan vaimon, jonka tuntee samaksi, joka on
saanut hoitoonsa haenen lehmaensae.

Lehmaensae? muistaa haen. Mutta missae on haenen lehmaensae?

--Tallellahan tuo vielae on, puhuu haenelle vaimo heraettyaeaen ja unesta
selvittyaeaen. Ja taehaenhaen nuo vielae jaettivaet taemaen saunaraehjaenkin,
vaikka uhkailivat sitaekin repiaekseen. Vaan eikoe nuo taetaekin jo kohta
korjanne, kun saavat nuo muut laitoksensa valm