III.

On sunnuntaipaeivae, kun Junnu palaa korpeensa. Kaikkien muiden kirkossa
ollessa on haen taaskin paeaessyt laehtemaeaen isaennaen puheilta kenenkaeaen
huomaamatta. Saeaestoerahoillaan on haen isaennaeltae ostanut nimikkoruunansa,
ja he ovat sopineet suullisesti siitae, ettae Junnu, jos haluaa
moekkilaeiseksi asettua, saa viljellae maata kymmenen vuotta arennitta,
kunhan maksaa halmeviljelyksestae osaelot. Sen lisaeksi on isaentae pannut
sen ehdon, ettae jos Junnu mitenkuten tulisi laehtemaeaen maailmalle,
rakennukset jaeisivaet talon hyvaeksi.

Vai haen laehtisi maailmalle, kun oli kerran maailmasta paeaessyt!
myhaehtelee haen taluttaessaan hevostaan marhaminnasta--selkaeaen haen ei
henno nousta--ja painuessaan sen kanssa yhae syvemmaelle korven sisaeaen.
Onpa haen ollut houkko, kun ei jo aikoja sitten ole taetae tuumaansa
toteuttanut! Mutta mistaes haen olisi voinut aavistaa, ettae on kuitenkin
yksi ihminen taessae maailmassa, joka ei haentae syrji ja vainoa! Ja
kymmeneksi vuodeksi ilman arentia, ilman mitaeaen voitonpyyntiae ja
ahneutta? Kyllae haen sen miehen vielae palkitsee kymmenkertaisesti, vie
vapaaehtoisena verona kaiken, mikae jaeae yli omista tarpeista. Ja kaikkea
taetae hyvyyttae ajatellessa sulaa haenen mielensae niin, ettae leukaa vetaeae
vaeaeraeksi ja taeytyy karistaa kyynel silmaestae.

Haen pujottelee kulkiessaan kaitaisia, sekavia karjanuria, jotka
pilkkomattomina kiertelevaet soiden rantoja ja metsaen rinteitae ja joita
eivaet muut ihmiset naeytae koskaan kulkeneen. Haen nousee korkean vaaran
selaelle, josta ei naey muuta kuin rikkomatonta, kellastuvaa syksymetsaeae
ja metsaein vaelissae nukkuvia soita. Muu maailma missae lieneekaeaen tuolla
kaukana noiden maekien takana, josta ei kuulu hiiskahdusta eikae nouse
savuakaan merkiksi ihmisasunnoista. Hyvin, hyvin kaukana jossain kuuluu
vain metsaekoira haukahtelevan ja joku laukaus silloin taelloein
paukahtavan. Vaan ne kai kulkevat omia teitaeaen, ne eivaet tule haentae
haeiritsemaeaen.

Varovaisuuden vuoksi pistaeae haen kuitenkin sammal tukon ruunansa kelloon
taas liikkeelle laehtiessaeaen.

Eikae haen saa oikeata rauhaa mieleensae vielae kotiin tultuaankaan.

Viikkokausia vaivaa haentae epaemaeaeraeinen pelko, ettae "maailma" ehkae
loeytaeae haenen piilopaikkansa, ettae "ilkioet" hakevat haenet kaesiinsae ja
tulevat suurella joukolla haentae taenne kiusaamaan. Ehkae panee Tahvo
toimeen uhkauksensa ja manuuttaa haenet murhan yrityksesta