vartta metsaen rinnassa, milloin siellae
milloin taeaellae.

Siinae, missae rata asemalta laehtien ja ojentautuen siitae jonkun matkaa
yhtae suorana linjana kulkemaan tekee aekkipolvekkeen ja puskee halaistun
kallion laepi korkealle, vetelaen suon yli kiertaevaelle penkerelle,--on
mies radalla polvillaan ja koettaa irroittaa jotain ratapoelkystae.
Hiessae paein, kiihkoisin liikkein ja vaehaen vaeliae asemalle paein paelyen,
haen vuoroin takoo kirveenhamaralla kiskoa kiinnittaevaen naulan
kotkausta, vuoroin koettaa koivuisella kangella longistaa sitae yloes
maasta.

Haen on koonnut kaikki viimeiset voimansa siihen tyoehoen, jota haen on
panemassa toimeen. Kaikki vihamiehensae, kaikki vainoojansa ja
kiusanhenkensae: insinoeoerit, vallesmannin, isaennaen, Tahvon, tyoemiehet,
veturin ja sen kuljettajat, ja kaikki muut, jotka ovat liitossa haentae
vastaan, eivaetkae toinen toistaan parempia, tahtoo haen karkoittaa
taeaeltae, ruhjoa heidaet yhdellae iskulla, syoestae heidaet yhteen rykelmaeaen,
yhteen haevityksen kuiluun, nurin niskoin vetelaen suon pohjaan...

Haen on sen niin miettinyt, se on selvinnyt haenelle naeinae paeivinae naelkaeae
naehdessae ja metsiae harhaillessa, josta edestakaisin ajeleva veturi
vetaeae haentae vastustamattomasti radan laeheisyyteen, josta haen seuraa sen
liikkeitae, hiipii yoellae sen luo, naekee kiskoja otettavan irti ja
naulattavan kiinni paikoilleen ja kuulee tyoemiesten puhuvan
juhannuspaeivaenae kaupunkiin tehtaevaestae huviretkestae...

Olla haenellae rautapikka ja raskas moukari, joilla haen kerran iskien ja
kerran keikauttaen musertaisi palasiksi hauraan raudan...

Mutta naula ei ota saerkyaekseen, ja toinen on vielae koettamatta...

Vaan haenen taeytyy saada tekonsa tehdyksi! Ja sen taeytyy onnistua!

Veturi savuaa tuolla asemalla, vaekeae kuohuu mustanaan sen ympaerillae, ne
hyppivaet vaunuihin, aesken ne jo huusivat ja hurrasivat ja nyt ne
soittavat torvea, niin ettae metsaet raikuu.

Haen lyoe olkansa takaa kirveenhamaralla, ja naulan kotkaus murtuu. Haen
tyoentaeae kankensa kiskon alle, ja kisko jo vaehaen liikahtaa. Mutta toinen
naula kiinnittaeae sitae vielae ratapoelkkyyn, ja rauta painuu paikoilleen.

Juna viheltaeae laehtoeaeaen asemalta, pitkaesti ja kiivakasti.

Toinen naula on yhtae kovassa kuin ensimmaeinen. Ei haen ennaetae sitae
murtaa, ennenkuin ne ovat ajaneet yli ja pelastuneet...

Jaettaeisikoe haen toiseen kertaan?--Ei haen voi, ei haen tahdo, nyt sen
tae