ulisi haenen tuvalleen. Ei se
tulekaan sinne, naekyy ajavan kuormineen lammen taitse kylaelle paein.
Eikae kuulu sitae enaeae moneen paeivaeaen takaisin tulevaksi. Mutta kerran,
kun Junnu jo huoletonna istuu rekensae pajuilla, ajaa sama halkomies
metsaetiellae vastaan, mutta ei virka sanaakaan, kun Junnu sanaa
virkkamatta kaeaentyy toiselle polulle. Hevonen oli isaentaetalosta, Tahvon
entinen ajohevonen, mutta ajaja outo.

Monena paeivaenae se tulee ja menee samalla tavalla. Eihaen se naey tahtovan
haentae haeiritae, lieneekin joku uusi vastatullut siivo renki, ja kun he
taas tulevat vastakkain, seisauttaa Junnu hevosensa, menee tupakalle ja
antautuu puheisiin. Tahvo kuuluu menneen kevaeaellae ruunun toeihin
rautatielle, kun ei isaentae tahtonut tyoessaeaen pitaeae eivaetkae sopineet
palkoista, kertoo renki. Junnua miellyttaeae mies, se kohtelee haentae
melkein kunnioittaen, ihmettelee haenen hyviae ansioitaan, joista Junnu
kertoo ja kertoo vielae muistakin puuhistaan, uusista aitta- ja
navettarakennuksistaan. Kutsuupa haenet kotiinsakin kaeymaeaen, kun
sattunee vielae sivu ajamaan. Renki tulee, kiittelee taas ja ihmettelee
ja puhuttelee haentae kuin isaentae-miestae, ja vaikka Junnu kuinkakin
koettaisi sitae vaeijyae, ei haen naee mitaeaen ivaa haenen silmissaeaen
piilemaessae.

Eraeaenae sunnuntaina ajaa isaentaekin haentae tervehtimaeaen. Sanoo laehteneensae
asian alkaen haentae katsomaan, kun luuli haenen iaeksi paeivaeksi peittyneen
nietoksien sisaeaen. Junnu keittaeae kahvit ja tarjoaa kaupungin tupakoita,
ja isaentae kehuskelee haenkin haenen laitoksiaan. Kyllae sinae vielae taehaen
taeyden talon rakennat, kun kerran olet niin hyvaeaen alkuun paeaessyt,
sanoo haen.

Ja he puhelevat Junnun uusista viljelyksistae ja neuvottelevat siitae,
mihin olisi paras tehdae peltoa ja mihin paras niittyae. Isaentae neuvoo
ottamaan viljelykseen koko alan taestae pirtiltae tuonne lammelle.
Junnusta olisi parempaa peltomaata vaehaen loitompana, mutta isaentae
arvelee, ettae aina se on pelto paras hoitaa nurkkajuuresta kaesin.

Ettaekoe minaekin kerran paeaesisin isaentaemiesten arvoon, ettaekoe minuakin
kerran olisivat pakotetut oikeana ihmisenae kohtelemaan? ajattelee haen
isaennaen mentyae.

Ja kevaeaen tultua ryhtyy Junnu omien tuumiensa innostamana yhae uhemmin
raatamaan. Haen kaataa suuren kasken paeivaen puolelle maeen rinnettae,
aitaa pienen hakamaan ennen kaskettuun lehtoon, perkaa peltoa ja raivaa
niittyae alankoon.