en moekin jonnekin. Mutta mistae sen tietaeae, etteivaet ne niitaekin
ryoestaeisi, etteivaet taaskin karkaisi kymmenen miehen voimalla haenen
kimppuunsa, loeisi rautoihin ja ajaisi vankilaan? Ja etteivaet veisi
vielae lehmaeaekin...? Ehkei haen enaeae saa sitaekaeaen pois, ehkae ne ovat jo
senkin anastaneet?--ja taetae pelaeten laehtee haen taas kiireesti pyrkimaeaen
sinne, missae luulee sen olevan.

Kevaeinen yoe on kolkko ja kostea, ja vasta lehteen puhjenneet puutkin
naeyttaevaet vaerisevaen. Paikat ovat tutut ja matka monta kertaa ennen
kuljettua. Mutta ei mikaeaen naeytae kuitenkaan olevan entisellaeaen. Kuta
enemmaen haen syvenee korpeen, sitae leveaemmaeksi kaey tie ja sitae
haaskatummaksi metsae. Entistae karjanuraa on aukoiltu isommaksi, sitae on
ajettu kaerryillae, ja rattaat ovat raapineet kuorta puista.
Suopaikkoihin on tehty siltoja, ja tiepuolessa on vaehaen paeaessae suurten
honkain kantoja ja niiden katkotulta latvoja.

Vaan yht'aekkiae alkaa haenestae naeyttaeae siltae, kuin kaikki nuo jaelet ja
merkit toisivat poispaein, niinkuin ne taestae kautta suurella joukolla ja
taeyttae karkua olisivat ajaneet kuormineen ja kaerryineen, niinkuin
pelaestyksissaeaen ja takaa ajavia vainoojiaan hurjasti paeten... Ne ovat
keskeyttaeneet tyoensae, ne on joku loihtinut sieltae pois, antamatta yoen
lepoa ja paeivaen rauhaa! ... pannut metsaen peikot kiviae nakkelemaan
vuorten louhuista alas laaksoihin, saerkemaeaen yoellae sen, minkae ne
paeivaellae rakentivat ja rakentamaan sen, minkae ne saerkivaet: haenen
pirttinsae ja peltonsa! Ja taestae ne nyt ovat menneet, toisiaan takaa
ajaen, ahdistaen ja ruhjoen heikompiaan tiepuoleen, jossa on kuin
kaatuneiden kuormain jaelkiae, aisankappaleita, irtautuneita pyoeriae ja
hevosten luurankoja...

Yoen yhae haemaertyessae alkaa haen uskoa tosiksi naekyjaeaen ja kuvittelujaan,
tahtoo saada varmuuden siitae, ovatko ne todellakin sieltae laehteneet, ja
malttamatta kulkea tietae myoeten, jonka kahden puolen haenen mielestaeaen
liikutaan ja salaperaeisesti sihistaeaen, poikkeaa haen polulta ja laehtee
metsaen laepi oikaisemaan suoraa tietae Mustinlampea kohti.

Onhan haen kuvitellut sen kaiken mielessaeaen valmiiksi valvoessaan
linnassa unettomia oeitaeaen. Onhan haen naehnyt radan leviaevaen ja metsaen
vaeistyvaen, naehnyt hevosia ja miehiae pitkissae jonoissa kuljettamassa
pois kiviae ja puita, naehnyt kantoja vaeaennettaevaen ja ammuttavan kiviae
ilmaan, kiivettaevaen tupansa