emaen hyvaeksi uhraamaan vaikka koko maailman onnen. Taenae haenen
itsekkyyshulluutensa kehityskautena, jonka oli heraettaenyt pietarilainen
sotilas-elaemae, oli elaeimellinen ihminen haenessae valloilla ja se oli
kokonaan tukehuttanut henkisen. Mutta naehtyaensae Katjushan, ja
tuntiessaan taetae kohtaan jaelleen sitae, mitae oli tuntenut silloin, nosti
henkinen ihminen uudestaan paeaetaensae ja alkoi vaatia oikeuksiensa
tunnustamista. Nehljudofissa riehui herkeaemaettae naeiden kahden paeivaen
kuluessa ennen paeaesiaeistae sisaellinen, haenen tietaemaettaensae tapahtuva
taistelu.

Sydaemmensae syvimmaessae haen tiesi, ettae haenen olisi ollut laehteminen ja
ettei ollut mitaeaen syytae nyt viipyae taetien luona, tiesi, ettei taestae
voisi mitaeaen hyvaeae seurata, mutta haenen oli niin iloista ja suloista
olla, ettei haen tahtonut noista asioista tietaeae, vaan yhae viipyi taetien
luona.

Lauantai-iltana, paeaesiaeisaattona, tuli pappi kirkkovaeaertin ja lukkarin
kanssa aamujumalanpalvelusta pitaemaeaen. He kertoivat ajaneensa pahimmassa
kelirikossa reellae pitkin laetaekoeitae ja paljasta maata kolme virstaa
kirkolta taetien taloon.

Nehljudof otti osaa taehaen aamujumalanpalvelukseen taetien ja palvelusvaeen
kanssa. Haen katsahteli herkeaemaettae Katjushaan, joka seisoi ovella
suitsutusastia kaedessae. He vaihtoivat papin ja taetien kanssa
tavanmukaisen paeaesiaeissuudelman ja haen jo aikoi laehteae kun kuuli
kaeytaevaessae Matrjona Pavlovnan, Maria-taedin vanhan sisaepiian, yhdessae
Katjushan kanssa tekevaen laehtoeae kirkkoon paeaesiaeisleivoksien ja
piimaejuuston siunauttamista varten. "Laehdenpaehaen minaekin", ajatteli haen.

Kirkkotiellae ei ollut ratas- eikae rekikeliae, ja sentaehden Nehljudof,
joka taetien talossa sai kaeskeae kuin kotonaan, antoi satuloida Veikoksi
sanotun ratsun, ja, maatapanon asemesta, pukeutui loistavaan
sotilaspukuun, pingotettuine housuine, heitti sinellin hartioilleen ja
ratsasti hyvin syoetetyllae, kangistuneella ja alati hirnuvalla, vanhalla
oriilla, pimeaessae, laetaekoeiden ja lumisohjon rikkomaa tietae myoeten,
kirkkoon.

XV.

Taemae aamukirkko oli sitten ikipaeiviksi Nehljudofin valoisimpia ja
elaevimpiae muistoja.

Pilkkosen pimeaessae, missae vaan paikotellen haeaemoeitti valkea lumi,
kahlattuaan rapakoissa, ajoi haen kirkkopihalle. Hevonen poerhisti
korvansa naehdessaeaen kirkon ulkopuolelle sytytetyt soihtumaljaset.
Jumalanpalvelus oli jo alkanut.

Kirkkomi