ui
vielae enemmaen.

--Ja te ette siis aijo sanoa minulle?--Jaenne haenen kasvoissansa vavahti
ja haen liikahutti tuolia, josta piteli.

--Ei, en voi,--vastasi Nehljudof ja tunsi, ettae naein vastatessaan haen
vastasi itselleen, tunnustaen, ettae haenelle todella oli tapahtunut
jotakin hyvin taerkeaetae.

--No, laehdemme siis.

Missi pudisti paeaetaensae ikaeaenkuin haeaetaeaekseen tarpeettomia ajatuksia, ja
meni tavallista nopeammin eteenpaein.

Nehljudofista naeytti niinkuin Missi olisi luonnottomasti puristanut
kokoon suutansa kyyneleitae estaeaeksensae. Ja taas Nehljudofia haevetti ja
haenestae tuntui pahalta, ettae haen oli loukannut Missiae, mutta haen tiesi,
ettae vaehinkin heikkous kukistaisi haenet s.o. sitoisi. Ja nyt haen pelkaesi
taetae kaikkein enin, ja haen tuli Missin kanssa sanaakaan sanomatta
ruhtinattaren huoneeseen asti.

XXVII.

Ruhtinatar Sofia Vasiljevna oli lopettanut paeivaellisensae, joka oli hyvin
hieno ja ravitseva, ja jota haen aina nautti yksinaensae, ettei vaan kukaan
olisi naehnyt haentae taessae epaerunollisessa toimituksessa. Haenen sohvansa
vieressae seisoi kahvipoeytae, ja haen poltteli pitkaeae hienoa
naispaperossia. Ruhtinatar Sofia Vasiljevna oli laiha, pitkae, yhae vielae
itseaeaen nuoreksi lukeva, ruskeatukkainen nainen. Haenellae oli pitkaet
hampaat ja suuret mustat silmaet.

Puhuttiin pahaa haenen suhteestansa laeaekaeriin. Nehljudof alussa usein sen
unohti, mutta nyt haen muisti, ja naehdessaeaen laeaekaerin ruhtinattaren
lepotuolin vieressae, naehdessaeaen haenen voidellun, kiiltaevaen kaksijakoisen
partansa, Nehljudofia rupesi hirveaesti inhoittumaan.

Sofia Vasiljevnan vieressae, matalassa, pehmeaessae nojatuolissa istui
Kolosof haemmentaeen kahviansa. Kahvipoeydaellae seisoi likoeoerilasi.

Missi tuli aeidin luokse yhdessae Nehljudofin kanssa, vaan ei jaeaenyt
huoneeseen.

--Kun mamma vaesyy ja ajaa teidaet pois, tulkaa minun luokseni,--sanoi haen
kaeaentyen Kolosofin ja Nehljudofin puoleen semmoisella aeaenellae ikaeaenkuin
ei olisi mitaeaen heidaen vaelillaensae ollut, ja iloisesti hymaehtaeen,
kuulumattomasti astuen paksua mattoa myoeten, laeksi huoneesta.

--No, terve tulemaanne, ystaevaeni, istukaa nyt ja kertokaa,--sanoi
ruhtinatar Sofia Vasiljevna taiteellisella, teeskennellyllae ja aivan
luonnollisen naekoeisellae hymyilyllae, joka paljasti haenen ihastuttavat
pitkaet hampaansa, jotka olivat erittaein taidokkaasti tehdyt ja aivan
samallaiset k