nut taelle jotakin tavattoman iloista.

--Tulen paikalla,--vastasi haen, ryhtyen kampaamaan hiuksiansa.

Katjusha viivaehti vaehae. Nehljudof huomasi sen ja heitettyaeaen pois
kamman, liikahti haentae kohden. Mutta Katjusha samassa kaeaentyi
kiireisesti ja laeksi menemaeaen tavallisilla keveillae ja nopeilla
askelilla pitkin kaeytaevaen mattoa.

"Aeh mikae poelloe minae olen", sanoi itseksensae Nehljudof,--"miksi en
pidaettaenyt haentae."

Ja haen juosten saavutti haenet kaeytaevaessae. Mitae haen Katjushasta tahtoi,
ei haen itsekaeaen tiennyt, mutta haenestae naeytti, ettae kun Katjusha tuli
haenen huoneeseensa, haenen olisi pitaenyt tehdae jotain, jota kaikki muut
taemmoeisissae tapauksissa tekevaet, mutta jonka haen oli jaettaenyt tekemaettae.

--Katjusha, odotahan,--sanoi haen.

Katjusha katsoi taaksensa.

--Mitaes nyt,--sanoi haen pysaehtyessaeaen.

--Muuten vaan...

Ja pakoittaen itseaensae ja muistaen kuinka taemmoeisessae tapauksessa kaikki
ihmiset haenen asemassaan yleensae menettelevaet, haen kiersi kaetensae
Katjushan vyoetaeisten ympaerille.

Taemae pysaehtyi ja katsoi haentae silmiin.

--Aelkaeaehaen nyt Dmitrij Ivanovitsh, aelkaeae, sanoi Katjusha punastuen
kyyneliin asti ja tyoensi karkealla vahvalla kaedellaeaen pois haentae
syleilevaen kaeden.

Nehljudof paeaesti haenet, ja tunsi hetkeksi asemansa tukalaksi, haentae sekae
haevetti ettae inhotti oma itsensae. Haenen olisi pitaenyt uskoa omaa
itseaensae, mutta haen ei ymmaertaenyt, ettae naemae tukaluuden ja haepeaen
tunteet olivat haenen sydaemmensae parhaimmat tunteet, jotka nyt pyrkivaet
esille: haenestae paeinvastoin naeytti, ettae taetae puhui haenessae haenen
tyhmyytensae,--vaan ettae taeytyi menetellae niinkuin kaikki menettelevaet.

Haen saavutti vielae kerran Katjushan, pujotti taas kaetensae haenen
vyoetaereilleen ja suuteli haentae kaulaan. Taemae suutelo oli jo ihan toinen
kuin ne kaksi edellistae: ensimaeinen siellae sireenipehkojen takana ja
toinen aeskettaein aamukirkossa. Taemae oli kauhea ja Katjusha tunsi sen.

--Mitae te teette?--kirkasi Katjusha semmoisella aeaenellae kuin jos toinen
olisi auttamattomasti saerkenyt jotakin aeaerettoemaen kallisarvoista, ja
juoksi pois haenen luotaan.

Nehljudof tuli ruokasaliin. Taedit juhlapuvuissaan, tohtori ja
naapurinrouva seisoivat voileipaepoeydaen aeaeressae. Kaikki oli niin perin
tavallista, mutta Nehljudofin sydaemmessae oli myrsky. Haen ei ymmaertaenyt
sanaakaan siitae niitae