haenelle puhuttiin, vastaili sopimattomissa kohdin,
muistellen viimeisen suutelon heraettaemaeae tunnetta, kun haen saavutti
Katjushan kaeytaevaessae. Mitaeaen muuta haen ei voinut ajatella. Kun Katjusha
sitten kaevi huoneessa, niin katsomatta haeneen Nehljudof koko olennollaan
tunsi Katjushan laesnaeolon ja haenen piti pakoittamalla pakottaa itseaensae
voidakseen olla katsomatta Katjushaan.

Heti paeivaellisen jaelkeen haen meni omaan huoneeseensa ja kovassa
mielenliikutuksessa alkoi kaevellae pitkin permantoa, kuunnellen aeaeniae
talossa ja odottaen haenen askeleitansa. Se elaeimellinen ihminen, joka
asui haenessae oli nyt nostanut paeaensae, eikae siinae kyllae: se oli polkenut
jalkoihinsa sen henkisen ihmisen, jona Nehljudof oli ensi kaeynnillaeaen,
ja vielae taenae aamuna kirkossa; ja taemae hirveae, elaeimellinen ihminen oli
nyt yksin valloillaan haenen sydaemmessaeaen. Mutta vaikka Nehljudof
lakkaamatta vahti Katjushaa, ei haenen kertaakaan onnistunut tavata
Katjushaa kahden kesken taenae paeivaenae. Luultavasti Katjusha vaeltti haentae.
Mutta illempana sattui niin, ettae Katjushan oli meneminen Nehljudofin
huoneen viereiseen huoneeseen ja laitettava vuode vieraalle. Kuultuaan
Katjushan askeleet Nehljudof, astuen hiljaa ja henkeaensae pidaettaeen
ikaeaenkuin olisi rikokseen valmistunut, tuli haenen jaeljessaeaen.

Molemmat kaedet pistettyinae puhtaaseen tyynynpaeaellykseen ja pitaeen
tyynynnurkista kiinni, Katjusha katsoi haeneen ja hymaehti, mutta ei
entisellae iloisella, vaan pelaestyneellae, saeaeliae heraettaevaellae hymyllae.
Taemae hymyily sanoi Nehljudofille, ettae se mitae haen tekee, on pahaa.
Hetkeksi haen pysaehtyi. Vielae olisi taistelu ollut mahdollista. Vaikka
heikosti, mutta vielae kuului totisen rakkauden aeaeni Katjushaan haenessae,
joka aeaeni puhui _haenestae_, haenen tunteistaan, haenen elaemaestaeaen. Toinen
aeaeni puhui: katso ettet paeaestae kaesistaesi _omaa_ nautintoasi, _omaa_
onneasi. Ja taemae toinen aeaeni tukehutti ensimaeisen. Haen tuli paeaettaevaesti
Katjushan luo. Ja kauhea, hillitsemaetoen, elaeimellinen tunne valtasi
haenet.

Paeaestaemaettae Katjushaa syleilystaeaen, Nehljudof istutti haenet vuoteelle ja
tuntien, ettae pitaeisi vielae jotakin tehdae, istui haenen viereensae.

--Dmitrij Ivanovitsh, ystaevae hyvae, paeaestaekaeaehaen toki,--puhui Katjusha
rukoilevalla aeaenellae.--Matrjona Pavlovna voi tulla, kiljasi haen riuhtoen
itseaensae irti ja todellakin joku laehestyi o