vea.

--Sitten tulen luoksesi yoellae,--sanoi Nehljudof.--Olethan yksin?

--Mitae herran nimessae, ei millaeaen lailla! Aelkaeae,--sanoi Katjusha, mutta
ainoastaan suullansa, sillae koko haenen kiihoittunut, haemmentynyt
olentonsa puhui toista.

Ovelle oli todellakin tullut Matrjona Pavlovna, mistae haen astui
huoneeseen, peite kaesivarrella ja katsahtaen moittivasti Nehljudofiin,
nuhteli vihaisesti Katjushaa siitae, ettae taemae oli ottanut vaeaeraen
peitteen.

Nehljudof meni aeaenetoennae ulos. Haen ei edes haevennyt. Haen naeki Matrjonan
kasvojen ilmeestae, ettae taemae tuomitsi haentae ja oli siinae oikeassa;
tiesi, ettae se, mitae haen tekee, on pahaa; mutta elaeimellinen tunne,
paeaestyaeaen erilleen entisestae hyvaen rakkauden tunteesta Katjushaan,
valloitti haenet ja hallitsi nyt yksin tunnustamatta mitaeaen muuta. Haen
tiesi nyt, mitae oli tehtaevae tunteen tyydyttaemiseksi ja haki vaan keinoa
sitae tehdaeksensae.

Koko illan haen oli kuin poissa tolalta: milloin haen tuli taetien
huoneeseen, milloin haen laeksi sieltae ja meni omaan huoneeseensa, ja
portaille, ja ajatteli vaan sitae, kuinka saisi tavata haentae muiden
naekemaettae; mutta sekae Katjusha itse vaeitteli haentae, ettae Matrjona
Pavlovna koitteli pitaeae Katjushaa silmaellae.

XVII.

Naein kului koko ilta ja tuli yoe. Tohtori meni levolle. Taedit tekivaet
maatapanoa. Nehljudof tiesi, ettae Matrjona Pavlovna on nyt taetien luona
makuuhuoneessa ja Katjusha piikakamarissa--yksin. Nehljudof meni jaelleen
portaille. Pihalla oli pimeae, kostea, laemmin, ja se valkea sumu, joka
kevaeisin sulattaa viimeisen lumen taikka auttaa viimeisen lumen
sulamista, taeytti koko ilman. Joelta, joka oli noin 100 askeleen paeaessae
talon edessae, jyrkaenteen alla, kuului kummallisia aeaeniae, se oli
halkeileva jaeae.

Nehljudof tuli alas portailta ja kaeyden laetaekoeiden yli lunta myoeten
kiersi piikakamarin ikkunan taa. Sydaen tykytti haenen rinnassaan niin,
ettae haen kuuli sen; haenen hengityksensae milloin pysaehtyi, milloin taas
purkautui ulos raskaana huokauksena. Piikakamarissa paloi pieni lamppu;
Katjusha istui yksin poeydaen aeaeressae ajatuksiinsa vaipuneena, ja katseli
eteensae. Nehljudof katsoi haentae kauan liikahtamatta, tahtoen tietaeae mitae
Katjusha tekee, kun ei kukaan haentae naee. Parin minuutin kuluessa
Katjusha istui liikahtamatta paikallaan, nosti sitten silmaensae, hymyili
ja pudisti paeaetaensae ikaeaenkuin olisi itseaensae nuhd