kadut
olivat taeynnaensae huutoja ja villiae ajoa ja humaltuneita vaekijoukkoja
eikae yoevartijat saaneet soitoillaan ja puhalluksillansa ihmisiae
hajoamaan, vaikka jo pimennyt oli. Ja kaupungin porvarien kesken oli
suuri pelko rosvon taehden, jonka sanottiin joukkoinensa markkinoille
tulleen.

Ja se haaksimies johdatti Heikin vaekijoukkojen laepi kaupungin toiseen
laitaan, ja he pysaehtyivaet suljetun portin eteen, joka lautaiseen
aituukseen tehty oli. Ja koska haen koputti, aukeni portti ja he astuivat
pimeaelle pihalle, jonka peraellae oli matala maja, eikae sen luukuissa
mitaeaen valoa naekynyt. Mutta se, joka portin oli avaissut, kaeski heidaen
odottaa ja meni majaan, ja kun haen mennessaensae majan oven avasi,
leimahti sieltae paereitten loimu ja naekyi savupatsas ja paljon
miestenaeaeniae kuului. Kun he olivat hetken odottaneet tuli majasta kookas
mies pihalle, palava tuohus kaedessae. Ja haen kiroili pitkaeaen.--Ettekoe te
saatanat, sanoi, tiedae ettae kolmesataa kasakkaa on kaikille maanteille
hajotettu minua kiinniottamaan, ja te portille koputatte! Mutta
haaksimies teki haenelle merkin ja he menivaet erinaensae. Ja hetken
kuluttua se pitkae mies tuli Heikin luo ja sanoi: Vai olet myynyt itsesi,
ja paljostako hinnasta? Heikki sanoi: Sen isoimman kylaen
rikkauksista.--Hyvae, hyvae, sanoi pitkae mies, ja kuka sinae olet, en minae
tahdo tietaeae, en nimeaesikaeaen, mutta minae olen Riikki.

Ja naein sanoen haen kiersi loimuavan tuohuksen niskansa taakse ja avasi
ammottavan kitansa, naehdaekseen pelkaeaekoe Heikki. Mutta Heikin silmae ei
vaeraehtaenyt.

--Hyvae olet, sanoi Riikki, sinuapa taessae juuri tarvitsenkin, sillae taenae
yoenae me sytytaemme kokot kaupungin ympaerille. Ja kunhan kaeskyni taeytaet,
saat jo taenae yoenae paholaisen rikkauksista maistaa. Mitaes seljaessaesi
kannat?

Ja Riikki valaisi tuohuksella sarkasaekin suuta, pisti sormensa lapsen
leuan alle ja kohotti sen paeaetae. Mutta lapsi nukkui suu auki, ettae
maitohampaat naekyivaet, ja sen paeae retvahti kallelleen isaen niskaa
vasten. Silloin Riikki naurahti.

--Oletkos jo kauan emaennaettae ollut? kysyi haen. Ja sanoi hetken
mietittyaensae: onhan meillae vielae aikaa.

Eikae vienytkaeaen majaan miestensae sakkiin, vaan vaihetti Heikin kanssa
lakkia, avasi portin ja johdatti kujaa pitkin laehes kymmenen
kivenheittaemaen vaeliae toiseen majaan.

Heidaen mennessaensae sanoi Riikki:

--Viedaeaen lapsi talteen.

Ja kotvan vaiti oltuans